maanantai 5. marraskuuta 2012

Ankanrinta ja porkkanapyree

Pyhäinpäivän ruoka 2012

Pyhäinpäivän rauha oli tänä vuonna erityisen tärkeä meille. Syksy on ollut vaihteleva iloineen ja suruineen mutta rankka monessakin mielessä. Siksi nyt oli hieno mahdollisuus viettää päivä ihan oman perheen kesken ja nauttia vain niistä asioista joista pidämme. Ei normaalia lauantain kauppareissua vaikka se viikon kohokohta meille onkin, ei vieraita vaikka olettekin meille niin rakkaita, toivottuja ja jokainen vierailunne on tärkeä meille eikä mitään etukäteen suunniteltua ohjelmaa, jos nyt herkutteluun valmistautumista ei siksi lasketa.

Tällä kertaa herkutteluun valikoitui lahjaksi saadun DeliCarrd kortin ankanrinta. Reseptikin on ko. yrityksen sivuilta modifioitu.


700 g ankanrintaa (2 kpl)

2 rkl sitruunalla maustettua balsamiviinietikka glacea
1-2 tl  juoksevaa hunajaa
1 rkl rakuunaa

Porkkanapyree:
n. 6 porkkanaa paloiteltuna
1-2 valkosipulin kynttä
2 dl appelsiinimehua
suolaa, pippuria

Herkkusieniä
Pieniä sipuleita

Leikkaa ankanrinnan rasvapintaan terävällä veitsellä ristikkokuvio. Suolaa ja pippuroi ankanrinnat, paista keskilämmöllä ensin rasvapuolet rapean ruskeiksi, sitten toinen puoli nopeasti.
Sekoita balsamiviinietikkaan hunaja ja rakuuna. Sivele seosta ankanrintojen pintaan. Paista ankanrinnat uunissa 125 °C:ssa, kunnes mittari näyttää 60-65 °C (noin 35 min.).
Anna ankanrintojen vetäytyä folioon käärittyinä noin 30 min. Kuumenna ne rasvapuoli alaspäin pannulla ennen tarjoilua ja viipaloi annospaloiksi.

Porkkanapyreetä varten paahda valkosipulia uunissa 200 °C:ssa noin 30 min. Anna jäähtyä. Keitä porkkanapalat kypsiksi vedessä, johon on sekoitettu appelsiinimehu. Kaada pois neste, pane porkkanat tehosekoittimeen. Purista sekoittimeen myös pehmeät valkosipulinkynnet ja lisää joukkoon voita tai hieman keitinlientä. Aja sileäksi massaksi. Mausta pyree suolalla ja pippurilla.

Kypsenna kuoritut pienet siulit pannulla vöissa/öljyssä, lisää loppuvaiheessa hieman (ruskeaa) sokeria karamellisoimaan pintaa.
Pyöräytä myös herkkusieniviipaleet pannun kautta tarjolle.

Emännän kommentit:
Ohje on siis aika suoraan lahjakortin toimittajan sivuilta ja aika hyvin onnistuikin tuon pohjalta ainakin maun puolesta. Edelleenkin ankkani jäi hieman sitkeäksi kuten aiemmin kopikokeilunikin. Liekö syy keittäjässä - varmaankin.
Käytin tuollaista jo valmiiksi tiivistettyä balsamiviinietikka glacea laiskuuttani, kun en viitsinyt suotta alkaa keittelemään. Ihan hyvin toimi mielestäni. Loppukuumennuksen kanssa saa vaan olla tarkkana, sokerinen pinta palaa helposti, itsellänikin ollaan siinä hilkulla, että en kerinnyt nostamaan fileitä tarpeeksi nopeasti pannulta.
Parasta annoksessa oli kuitenkin tuo porkkanapyree ja sipulit. Porkkanapyreetä teen varmaan uudestaankin, Appelsiinimenuna oli Lidln lasipullossa oleva tuoremehu, jossa on hedelmälihaa mukana (tätä löytyi tällä kertaa kotoa). Toimi hienosti.

Kiitos ruokalahjasta, nämä ovat mukavia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!