lauantai 16. tammikuuta 2016

Punamunat

Voiko kananmunat kypsentää uunissa? En tiedä, mutta tämän ohjeen innoittajana oli ennen kaikkea kaunis kuva, mutta kun luin ohjetta, niin munien kettämisen sijaan vaihtoehdoksi kerrottiin niiden kypsentämisen uunissa. En kokeillut, ehkä pitäisi? Näiden munien valmistusmenetelmä kokeiluun minulle riitti niiden pikkelöinti, kyllä minä teemunista olen kuullut puhuttavan, mutta että etikkaliemessä, pitihän tämäkin kokeilla, ainakin jo tuon värin takia.


1/2 l vettä
2,5 dl etikkaa (10%)
3 pientä punajuurta (kuorittu ja viipaloitu)
1 pieni sipuli (salotti- tai puna)
2 tl sokeria
1 laakerinlehti
1 tl fenkkolin siemeniä
1 tl suolaa
6 kovaksi keitettyä kananmunaa, kuorittuna

Yhdistä kaikki ainekset kananmunia lukuunottamatta kattilassa ja kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Jäähdytä haaleaksi.
Lisää keitetyt, kuoritut munat liemeen ja anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin verran.
Poista munat liemestä, kuivaa ja halkase varovasti. Poista keltuaiset. Sekoita keltuaisiin halutessasi esim. majoneesia (2tl) ja dijonia (2tl) sekä hieman fenkolin siemeniä ja pursota takaisin kokoihin. Koristele esim. tinjamin oksalla ja siemenillä. 

Emännän kommentit:
Hauskan näköisiä, mutta muuten ei mitenkään erikoisen maksuisia. Voisin valmistaa uudelleen juuri ulkonäön takia, mutta minulle kyllä maistuu ihan tavalliset kanamunat paremmin.




maanantai 11. tammikuuta 2016

Tuore ja raikas hedelmäkeitto

Pelkästään jo aineslista herutti syljen suuhun selatessani uusinta ruokalehteä loppiasen jälkeiseen menuun. Mielessä ollut jälkiruoka vaihtui tähän ja en hetkeäkään kadu valintaani, vaan ainoastaan sitä, että annos olisi voinut olla isompikin, niin herkullista tämä oli. Raikas aterian päätös!


1 mango
2 appelsiinia
1 banaani
1/2 ananas
10 mintunlehteä

Mascarponekerma:
1 dl kermaa
1 dl mascarponea
2 passionhedelmää

Kuori hedelmät, poista appelsiineista kalvot ja paloittele krouvisti. Soseuta tehosekottimella sileäksi keitoksi.
Hienonna mintunlehdet keiton joukkoon ja anna odottaa tarjoiluun jääkaapissa.

Sekoita toisen passionhedelmän sisus mascarponen joukkoon, sekoita löysäksi vatkattu kerma mascarponen joukkoon.
Annostele keitto ja lisää lusikallinen mascarponevaahtoa. Koristele toisen passionin siemenillä.

Emännän ja vieraiden kommentit!
Pelkkiä peukkuja, voisin vaikka nuolla tämän kipon, niin hyvää oli.
Helpommaksi ei jälkiruuan valmistaminen enää oikein voi mennä.

(Ohje Glorian ruoka 1/2016)





maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun jälkeen Viking Mariellan Plate -maistelua

Joululoman päätteeksi palasimme kotiin Vuking Mariellalla jonne olivat remontoineet uuden ravintolan, Plate.  Tarjolla oli 5 tai 7 annoksen yllätysmaistelu menun.
Mukava lisä niiden ikiaikaisten 200 g porsaanfileen, hampurilaisannoksen tai buffee pöydän lisäksi. Näin usein ko. yhtiön laivoilla matkustaneena, ruokalistoilla ei juurikaan ole ollut uudistuksia aikoihin.

Maistelumenuista oli valittavissa liha-, kala- tai kasvisversio, ja me testasimme nuo kaksi viimeistä pitkän kaavan mukaan.

Alkuruuat:

Kasvisannoksen alkuruoka oli pieni söötti kesäkurpitsa, marinoituja pikku tomaatteja ja talon omaa varsin maukasta humusta, sekä rapeita ohrajyviä.






Kalaannoksen alkuruokana oli sokerisuolattu lohi, jonkinlainen rapu"mössö" ja simpukka. Valitettavasti en tarkemmin muista, ja kun en tuota maistellut, niin en enemmän kommentoi.







Yhteiseksi tuli lämmin punajuuripaistos, jossa päällä perunavaahtoa ja marinoituja kyssäkaalipaloja ja raastettua kananaamunaa.








Pääruuat:

Kasvispääruokana oli Auringonkukkarisotto sekä kurpitsamannapuurovaahto, päälläoli mm.oliivituhkaa. Varsin mielenkiintoisia annoksia kumpikin, voisin syödä kumpaakin mielleläni uudelleenkin.














Kalamiehelle tajoiltiin ruijanpallasta lisukkeilla sekä kampasimpukkaa tapiocan ja greipin kera.
Hämmästelin oman annokseni aineslistaa samalla kun kala-annosta esiteltiin, että kaikki lisukkeet jäivät reagoimatta.
Kala oli todella maistajan mieleen.













Jälkiruuat:

Suolaisesta makeaan siirryttiin sinihomejuustovaahdon jonka alla oli makeaa päärynäkompottia ja suolapähkinää.
Todella hyvää!






Ensimmäinen jäliruoka oli suklaakakkua piimäjäätelöllä. Mukana oli myös mustikkaa ja fenkolikeksejä.








Nautinnot päätettiin suklaasikareilla (kuvaaja oli liian innoka "sauhuille", joten sikarit meinasi jäädä kuvaamatta)









Mukava kokemus, hyvän  makuista mutta ei kuitenkaan mitään yltiöyllättävää, joten sopii kyllä ihan kenelle tahansa. Ravintolan sisustuksessa mukavia yksityiskohtia.








sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Silakka ja lanttu kukkoilee padassa - kumpikin voitti!

Silakkapatakukkoa sain maistaa muutama vuosi sitten Helsingin silakkamarkkinoilla ja siitä lähtien se on kaihertanut makuhermojani. Kerran ole sellaista kokeillut tällä reseptillä, mutta silloin en ollut kuvaus/kirjoitustuulella (nälkäinen ilmeisesti), joten otetaan nyt uudelleen. Kaveriksi uuniin tein myös vegeversion lantusta, näin joulunaikaan kun tuota maukasta juuresta pyörii jääkaapissa.

Ohjeessa on hieman "snoolattu fläskissä", joten maun mukaan kumpaankin laatikkoon voi hyvin lisätä runsaammin pekonia tai sitä ihan oikeaa läskisoosin raitalihaa. Mutta kyllä se tällaisena laihisversionakin toimii.



Silakkakukko:
n. 600 g tuoreita silakkafileitä
1 sipuli
n. 140 g pekonia
tilliä
1 tl suolaa
mustapippuria rouhittuna

Lanttukukko:
n. 800 g lanttua
1 rkl sokeria
1 rkl öljyä
suolaa

Kuoritaikina
2 dl vettä
4 dl ruisjauhoja
suolaa
2 rkl öljyä


1. Silakkakukko:Huuhtele kalat. Voitele pata. Hienonna sipuli ja pekonit. Peitä padan pohja pekonilla.  Lado pataan kerroksittain silakoita, sipulia ja pekonia. Ripottele väliin hienonnettua tilliä, suolaa ja mustapippuria. Levitä päälle pekonia.
2. Lanttukukko: Kuori ja viipaloi lanttu (1-2 kpl). Sekoita viipaleet kulhossa öjlyn ja mausteiden kanssa. Lado viipaleet voideltuun pataan tasaiseksi tiiviiksi kerrokseksi.
3. Sekoita aluksi puuhaarukalla ja sitten käsin kylmään veteen ruisjauhot, suola ja öljy. Ota kuoritaikinasta pieni nokare koristelua varten. Taputtele taikinasta ruisjauhojen avulla 2 kpl pyöreää kantta, esim leivinpaperinpäällä. Ruiskansi saa olla isompi kuin padan halkaisija. Nosta taikinalevy pataan ja painele tiukasti kiinni padan reunoihin. Kauli lopputaikina ohueksi levyksi ja ota levystä pienellä muotilla, esimerkiksi kalamuotilla kuvioita. Kostuta koristeiden alapuoli vedellä ja paina koristeet patakukon pintaan.
4. Paista kukkoa ensin 200 asteessa alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Laske sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista 1 tunti. Nosta padan päälle kansi ja paista edelleen 1 tunti. Paistoaika on siis yhteensä 2 tuntia 30 minuuttia, jotta ruodot pehmenevät. Tarjoa lämpimän patakukon kanssa voita.



Emännän kommnentit:
Todella läskin lisäämisellä padoista saa mehukkaamman, mutta minulla ei vaan sattunut olemaan kotona kuin tuo yksi pekonipaketti.
Tätä voi hyvällä syyllä kutsua vanhojen ihmisten ruuaksi, tai heille voi kyllä tulla lapsuuden maut mieleen, niin perinteien suomalaista syysruokaa. Ja ei ole annos hinnalla pilattu.
Lanttuversio oli muunnelma lanttulaatikosta, makean maukasta pitkään haudutettuna. Kansipala leipänä, voitakin voi lisätä jos haluaa, oikein hyvää.
Silakkaversio minun mielsetä parempaa kuin nuo muikkukukot. Salaattia kaveriksi, niin kyllä käy maukkaasta lounaasta.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mustapaputryffelit

Törmäsin tähän ohjeeseen jossian lehdessä, josta repäisin vain rseptipalan, ja nyt en valitettavasti voi antaa kunniaa alkuperäiselle lähteelle. Mustapaputryffeli kuulosti niin "oudolta" minulle, että toki tuota piti kokeilla.

(n. 8-14 kpl)
3 rkl sulatettua voita
1 tl kahvijauhetta (tummaa)
4 kivetöntä tuoretta taatelia
1 tlk säilöttyjä mustapapuja (huuhdeltuna)
3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1/2 rkl kookosöljyä
ripaus suolahiutaleita
kaakaojauhetta (kookoshiutaleita/pähkinärouhetta)

Sulata voi, kahvijauhe ja saksilla palotellut taatelit kattilassa. Huuhtele mustapavut ja lisää sekoita kattilaan loppujen ainesten kanssa. Siirrä seos korkeareunaiseen astiaan, jossa voit sauvasekoittimella ajaa sen tasaiseksi massaksi.
Pyöritä massasta palleroita,  jotka pyörittelet kaakaojauhossa (tai kookoshiutaleissa). Laita astiaan ja n. 10 minuttiksi pakastimeen jäähmettymään. Nosta tarjolle muotteihin.

Emännän kommentit
Voi vitsi, näihin tulee himo. Ei ikinä uskoisi, että raaka-aineena on papu. Eikä varmaankaan ihan huono herkutteluvaihtoehto myöskään painoansa tarkkailevalle. Laskeskelin, että yksi tuollanen pienmmän puoleinen pallero oli n. 50 kcal. Himoansa joutuu toki hillitsemään, mutta ovat kyllä sen verran tuhdin oloisi, että kaksi jattaa sopivan täyteläisen olon.


Tonnikalapihvit

Tällä kertaa meidän kotikeittiön haasteena oli ravintolamäärä tonnikalaa öljyssä (n. 2 kg pussi). Miten tuon määrän saa käytettyä ilman hävikkiä pienessä 2 henkilön perheessä siten, että evät ei tule lopussa jo korvista ulos? Olisipa määrä ollut edes normaaleissa pienissä purkeissa, mutta ei, yksi pussi ja kun tuon aukaisi, niin  sehän on käytettävä sitten suht. nopeasti (en kokeillut pakastamista).

Osa käytettiin mm. tonnikala-makaronilaatikkoon, tonnikalatahnana leivänpäällä, tonnikala salaatin kanssa, mutta yksi parhaimmista annoksista oli kuitenkin paistettuna pihvinä.


n. 2-3 prk tonnikalaa
1 kananmuna
runsas 2 rkl  tuoretta ruohosipulia
runsas 2 rkl  tuorettapersilja
runsas1 tl sitruunan raastteu kuori
2 tl dijon-sinappia
n. 1 rkl sitruunan mehu
chilikastiketta
suola ja pippuri
1 dl leipämurua
1 rkl vettä
1 rkl öljyä (jos kala vedessä)

Valuta tonnikala.
Silppua ruohosipuli ja persija kulhoon, lisää sitruunan rastettu kuori, sinappi ja chilikastiketta pieni loraus. Revi vaaleasta leivästä murua (tai turvota korppujauhoja) ja lisää kulhoon. Lisää valutettu tonnikala ja kananmuna.
Sekoita aineksista tasainen massa, mausta pippurilla ja suolalla tarvittaessa.
Muotoile  n. 4 paksuhkoa pihviä ja paista miedolla lämmöllä pinnoitetulla paistinpannulla.

Emännän kommentit:
Öljyinen tonnikala ei kuulu minun ihan suosikkeihin, mutta nuukana emäntänä tartukan kaikkiin haasteisiin, silloin kun raaka-aine on edullisesti saatavissa ja ainakin jotenkin jäkevästi hyödynnettävissä. Nyt on sitten viikko syöty tonnikalaa muodossa jos toisessa.
Nämä pihvit olivat raikkaan sitruunaiset ja maistuivat oikein hyvin raikkaan salaatin kanssa. Voisin tehdä toistekin.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lyylin viikonlopun aamupala: Aamupuuro ja omeletti

Tämä blogiin reseptien ja kommenttien kirjoittaminen on siitä kivaa, että pääsee myös palaamaan vanhoihin muistoihin ja huomaamaan kuinka nopeasti maku ja mieli muuttuu näissä ruoka-asioissa. Useinhan on sanottu, että uuteen makuun tottuu n. onko se viiden vai kymmenen maistelun jälkeen, Tuo on tärkeä asia muistaa mm. painonhallinnan kannalta, jolloin ruokatottumukset on oikeasti pistettävä uusiksi menemällä myös oman makumaailman ulkopuolelle ja löydettävä samalla itselle jatkoon parhaiten sopiva kevyempi ja terveellisempi elämä.

Lyylin viikonloppu brunssi-aamupala

Noin vuosi sitten maistoin ystävän suosittelemana ensimmäisen kerran tuorepuuroa ja, no, olihan se silloin jonkinlaista kaurapuuron korviketta, mutta en heti oikein innostunut. Jossain vaiheessa tämän painonhallintaprojektini aikana kuitenkin se aiempi perusaamiaiseni  ruisleipä-omena-tee tuli tiensä päähän ja lähdin kokeilemaan erilaisia kevennettyjä tuorepuuropöperöjä tilalle (puurotyttö kun olen). Ensimmäiset taisi olla tuolloin kaurahiutale-omena-chiansimen-jughurtti-vesi versioita, joita söin. Helppoja, kunhan vain muisti edellisenä iltana laittaa tekeytymään ja oikeasti kahden yön jälkeen se toinen annos oli vieläkin paremman makuinen. Ja aikalailla tuolla samalla linjalla olen edelleenkin, mutta makuja ja rakenteita on kokeilun jälkeen vaihdeltu.

Perusversio (n. 2-3 annosta)
1 dl kaurahiutaleita (tykkään perus Eloveenasta)
1 omena karkeaksi raastettuna
1 porkkana raastettuna
1 rkl chian siemeniä
n. 1/2 dl muita jyviä (esim. auringonkukan-, kurpitsan siemeniä)
n. 1 dl vähärasvaista kreikkalaista jughurttia
n. 1-2 dl vettä

Omena ja porkkana raastetaan (suoraan sopivan kokoiseen purkkiin), lisätäänä hiutaleet ja jyvät sekä jughurtti. Vettä lisätään sen verran, että puurosta tulee löysää velliä. Kansi päälle ja yöksi jääkaappiin. Ja nam, aamulla puuro valmista.

Hifistelyä:
Kaikki on mahdollista lisätä ja varioida, puuroni on joskus ollut myös muota "mitä nyt kaapista löytyy" , eli kaikenlaista on tullut kokeiltua paremmalla ja huonommalla menestyksellä, tässä niitä parempia:
- hedelmänä voi olla muutakin, esim. päärynä tai kauden marjoja
- porkkana on uusi lisäkkeeni, eli ilman tai kanssa, maun mukaan
- chian siemenet ovat hyviä, koska imevät nestettä ja tuovat puuroon mukavaa muotoa, mutta ilmankin pärjää tai korvaa pellavansiemenrouheella (suolisto kiittää!)
- siemenissä on valinnanvaraa ja kaiken moiset sekoitukset ovat sopivia (mantelit on toi hyviä), tuovat porkkanan lisäksi puuroon pientä purutuntumaa.
- lisämakua saa esim. ripauksesta vaniljasokeria, kardemummasta ja kanelista (hunajakin käy, mutta minun makuun liian makeaa)
- makeutta voi tuoda pienellä määrällä kyivattuja hedelmiä esim. rusinoita, karpaloita, luumuja tai taatelia
- nesteenä olen kokeillut piimastä jughurttiin, mehusta veteen, kookosmaitotölkin maidosta laimeampiin versioihin ja manteli- ja soijamaitoa. Joka aamu on ollut erilainen, toiset toiminut paremmin toiset, nojaa...
- puuron voi myös ajaa tasaisemmaksi sauvasekoittimella, mutta minusta siitä tuli turhan tahmeaa tuollalailla, nestettä olisi ehkä pitänyt lisätä tuolloin.

Viikonloppuna aamupalaan olen tehnyt lisäksi yksinkertaisen omeletin (2 munaa/hlö).
2 munaa
n. 2 rkl vettä
suola ja pippuri
lisäksi esim. makeita paprikakuutioita ja ruohosipulia
(ohut juustosiivu, tai ripaus -raastetta)
Vatkaa muna, vesi ja mausteet sekaisin. Paista pinnoitetulla pannulla ilman öljyä. Lisää pannulle hyytymisen aikana paprikakuutiot tai ruohosipulia.

Kyllä tuon aamiaisen jälkeen jaksaa lähteä ulkoilemaan, esim. viikonloppuisin olemme tehneet n. 9 km kävelylenkin, josta puolet matkasta sauvakävelyä ja puolet ilman. (Lisää painonhallintaprojektistani voi lukea harvakseltaan ylöspantuja tuntemuksia Lyyli lyllertää kuntoon-blogistani).

Huomioita painonhallinnan kannalta:
- Siemenet ja pähkinät sisältävät paljon hyviä rasvoja, mutta myös paljon energiaa. Käytä niitä kohtuudella, kourallinen päivässä riittää!
- Kuivat hedelmät ovat energiapommeja, niitäkin kohtuudella!
- Tarkista jughurtin rasva- ja sokeripitoisuus. Käytä maustamattomia versioita, lisää itse makua kauden marjoista. Totuta itsesi pois makeista sokerilisistä!
- Laimenna mehuja vedellä, mutta usein puhdas vesi on parasta.
- Tuorepuuro on hyvää, mutta oikein kaloritarkkana peruskaurapuuro sisältää vähemmän energiaa, joten älä lisää tänne liikaa "herkkuja". Ruotsalaisen sanonnan mukaan "Lagom är bäst!"