sunnuntai 15. elokuuta 2010

Sorunda torttu

Sorunda on pieni kirkonkylä n. 60 km Tukholmasta etelään, Nynäshamnin kunnassa. Seudun perinneherkku on Sorunda-tårta. Tortun resepti on 1800-luvulta ja  tietysti "salainen". Sitä on tarjottu yleensä jälkiruokana sekä häissä, kastejuhlissa että hautajaisissa. Pohjana on murotaikinalevyt ja täytteenä omena- ja/tai luumuhillo. Sorundassa niillä nykyään enää harvoilla totuntekijöillä on kullakin omat kuhunkin tilaisuuteen sopivat koristelukuviot. 

Ja tältä näyttää aito torttu,  vielä näin hienoon luomukseen minulla ei ole taitoa.
Kuva kopioitu ilman lupaa http://www.sorunda.b.se/index.htm sivulta.
Salaisen reseptin "kuviteltu" tekotapa:

250 g voita (huoneenlämpöistä)
1 dl sokeria
1 muna
6 dl vehnäjauhoja
n. 4 dl omena- tai luumusosetta

Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää muna ja lopuksi jauhot. Sekoita nopeasti taikinaksi. Muotoile takina levyksi ja laita muovipussissa vähintään tunniksi jääkaappiin tekeytymään.

Laita uuni lämpenemään n. 175C. Ota taikinasta n. 1/6 koristeita varten erilleen. Jaa loppu taikina kolmeen osaan ja kauli suoraan leivinpaperin päällä ohuiksi levyksi. Leikkaa esim. lautasta apuna käyttäen n. 24 cm halkasijainen pyöreä levy kustakin taikinapalasta (käytä koristepyörylää pykäreunan aikaansaamiseksi). Ylijääneistä paloista voi saada vielä neljännenkin levyn tai säästä koristeisiin. (Syömässäni "aidossa" tortussa oli 7-8 kerrosta)

Paista pohjat yksitellen uunissa  n. 10 min, kunnes hivenen ruskistuneet reunoista. Anna pohjien jäähtyä ennen kuin siirrät niitä. Kauli lopusta taikinasta koristeet ja paista ne uunissa. Huomioi pienille paloille lyhyempi paistoaika.

Kokoa kakku laittamalla omena- tai luumusosetta kakkulevyjen väliin. Päällimmäisen kerroksen päälle tulee sose ja siihen päälle koristeet siten, että sosetta jää jonkinverran näkyviin. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa miellään seuraavaan päivään.

Tällaisen vaatimattoman koristelun sain aikaiseksi















Emännän kommentit:
- Kakkutaikinan kauliminen (kuumana kesäpäivänä) on jonkinverran haastavaa mureuden takia, älä tee liian ohutta levyä, käytä jauhoja apuna.
- Laita riittävästi sosetta väliin, niin ei kakusta tule kuiva
- Yön yli vetäytyminen parantaa oleellisesti makua
- Lisänä voi tajota kerma- tai vaniljavaahtoa.
- Kakku teki kuitenkin sen verran kauppansa, että onneksi sain viimeisestä palasta kuvan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!