lauantai 27. marraskuuta 2010

Raastin (+kuorija, omenapora, paloittelija ja suomustin)

Tällainen italialainen monitoimityökalu tarttui matkaan Rooman Campo de Fiori torilta syksyn matkalta.



Vanha pappa siinä torilla kuori, raastoi, porasi ja paloitteli mm. kesäkurpitsaa, porkkanaa ja omenaa sekä kauppasi näitä härpäkkeitä (1 kpl 15€ ja kolme sai kolmellakympillä). Kovasti käski ostamaan myös ystäville lahjaksi. Harmi, että en uskonut häntä, sillä ensimmäisen kerran olen löytänyt raastimen, jolla saan salaattiin juuri sopivaa porkkanaraastetta. Porkanasta tulee ihanan pitkiä ja mehukkaan makoisia suikaleita.Yleensä saan raastimilla joko hienoa kosteaa silppua tai lyhyitä paksuja kuivia lastuja.


Välineessä on lisäksi myös kuorija, "omenapora", chipsien paloittelija ja kalansuomustin. Laitteen päässä olevalla poimuleikkurilla saa esim. peruna- tai porkkanaviipaleet paloiteltua hauskan poimullisiksi (chipseiksi). Laite on kovahkoa muovia, vain raastimen lisäksi tuo kuorimaosa on metallinen, joka jää varressa aika kivasti suojaan, eikä siten riko kättä (tai ei ainakaan vielä ole minua telonut). Sen verran olen vielä kuitenkin säätellen tätä käyttänyt muuhun kuin raastamiseen, etten vaan riko tätä ainokaistani. Toisaalta tulisihan hyvä syy lähteä uudestaa Roomaan, vaikka vaan hakemaan uutta tällaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!