sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lepytysleivokset

Aina välillä on paikallaan lepytellä tai tehdä sovintoa perheen miesväen kanssa. Tällä kertaa kohteena oli vanhin ja erikoisruokavalioinen (mm. diabetes) tapaus. En vielä tiedä miten onnistuin tuossa sovinnon teossa, mutta kyllä tällainen näytti maistuvan, vaikka kommentti oli,  että oli taas vaikeaa ruokaa (leipomus oli aika mureneva).


100 g margariinia
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3, 5 dl spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl maitoa

Kuorrute:
2 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia
50 g juoksevaa margariinia
koristeita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot joihin sekoitettu muut kuiva-aineet siivilän läpi, sekoita varovasti. Lisää sulatettu margariini ja maito vuorotellen ja sekoita tasaiseksi. Täytä muffinivuoat n. 2/3 taikinalla. Paista 175-200C uunissa n. 20-30 min, muffinivuokien koosta riippuen.

Leivospohjien jäähdyttyä sekoita kuorrute ja pursota tai sivele päälle, koristele vaikka nomparelleilla.

Näihin käytin Pirkan amerikanmuffinivuokia, joita tuli 9 kpl, paistoin 200C ja n. 30 min. Jäivät hivenen kuiviksi, joten jokin alkoholipitoinen kostutus varmaan esim. laimennettua konjakkia sopisi miehiseen makuun. Mutta maistuivat sen verran hyvin, että tuon kokeileminen jää seuraavaan lepytys kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!