sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Menu: Vappu 2011

Vappuaattoilta sujui mukavissa merkeissä, tästä kiitos ennen kaikkea tietysti vieraille. Ilman heitä tiedossa olisi ollut tavallinen lauantai-ilta. Ehkä jääkiekko-ottelun kunniaksi olisi laitettu nakkeja ja perunasalaattia. Nyt pääsin sentään kokkailemaan.
Menu rakentui itsetehdyn leivän, parin salaatin ja liha- ja kanavartaiden varaan.

LEIVÄT
Tomaatti-spelttifoccaccia

eli italialainen pannuleipä Birkkalan tapaan. (Pidän kovasti speltistä ja Brikkalan sivuilla on mukavia muitakin reseptejä, joista tämä on suoraan kopioitu).
Teen pannuleivän juuren kanssa, jolloin saan siihen lisää makua ja säilyvyyttä.
Juuri:
1 pussi kuivahiivaa
2 dl vettä
n. 3 dl Birkkalan Spelttijauhoja, täysjyvä

Sekoita n. 42 asteiseen veteen spelttijauhot joihin olet sekoittanut kuivahiivan. Peitä seos huolellisesti ja anna sen nousta ja turvota n. 30 minuuttia.

Taikina:
1 dl vettä
1 tl merisuolaa
1 dl rypsiöljyä
2-3 tomaattia murskattuna (murskaaminen käy helposti esim. sauvasekoittimella)
hiukan tuoretta (tai kuivattua) oreganoa tai basilikaa
1 pussi kuivahiivaa
1 dl seesaminsiemeniä (tai auringonkukansiemeniä)
n.3 dl Birkkalan Puolikarkeita Spelttijauhoja, täysjyvä

Pinnalle:
esim. rypsiöljyä
hiukan merisuolaa
esim. muutama rosmariinin lehti ja pilkottuja minitomaatteja

Lisää taikinajuuren joukkoon vesi, suola, öljy ja yritit. Sekoita joukkoon kevyesti alustaen jauhot, johon olet sekoittanut hiivan. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta kuitenkin leivottavaa. Anna taikinan kohota n. 20 minuuttia. Kaada kohonnut taikina suoraan ja taputtele leivinpaperilla vuoratulle pellille. (Leivinpaperin voit voidella kevyesti öljyllä ennen kuin kaadat taikinan siihen.) Anna taikinan kohota n. 10-15 minuuttia. Pistele leipä ja voitele tai pirskottele siihen hiukan öljyä, suolaa ja rosmariinin lehtiä (paina lehdet sormella taikinaan) sekä muutama viipaloitu minitomaatti. Paista leipää 225 asteessa n. 15-20 minuuttia uunin keskitasoa alemmalla tasolla.

Kattilaleipä 
(tämähän oli pakko kokeilla kun lomapäivänä oli tilaisuus seurata aamuTV:n reseptejä, oli niin hauskan näköinen)

5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
1 dl oliiviöljyä
700 g jauhoja

Murenna hiiva yleiskoneen kulhoon ja mittaa kaikki aineet sinne. Vaivaa taikinaa keskinopeudella 12 minuuttia. Käsin vaivatessa käytä vaivaamiseen kaksinkertainen aika (taikina aika löysä, joten jos vaan joku kone löytyy suosittelen!). Kaaviloi taikina korkeareunaiseen voideltuun kattilaan. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Lämmitä uuni 250-asteiseksi. Laita leipä uuniin ja kaada desilitra vettä uunin pohjalle. Sulje uunin luukku ja pudota uunin lämpö 200 asteeseen. Paista leipää noin 25-30 minuuttia.
Anna leivän jäähtyä. Koverra sisus siten, että leivän reunat jäävät ehjäksi. Kuutioi sisus sopiviksi suupaloiksi.
Tee kuutioista krutonkeja paistinpannulla. Laita paistinpannulle reilusti oliiviöljyä, hienonnettua valkosipulia sekä hienonnettuja yrttejä (voit käyttää mitä tahansa yrttejä, joita kotona sattuu olemaan). Lisää leipäkuutiot pannulle ja paista rapeiksi. Nosta paistetut leipäkuutiot pellille liinan päälle ja anna ylimääräisen rasvan imeytyä pois.
Nostele rapeat krutongit takaisin leivän sisään. (MTV3 Makuja)

VARTAAT:

Fläsk file´ (vartaissa) + (marinadi/glaseeraus:  öljy,tomaattipyre, sweetchili-kastike)
Mieheni puhuu ruotsalaisena porsaan fileestä fläsk file´nä, joten sana on tarttunut minullekin kotikieleen. Hauskasti, kun kaupassa tätä sitten etsin ja en huomannut tiskissä niitä, niin kysyin myyjältä "Missä teillä on ne fläsk file´t?" Ilme puhui paljon, oli sen verran kysymysmerkkejä miesmyyjällä silmissä.No löytyi niitä sitten kun muistin itse mitä se on suomeksi.
Tee näin:
Ota fileet tuntia ennen huoneenlämpöön. Renssaa (puhdista) fileet kalvoista ja paloittele reilun sentin paloiksi. Pujota varrastikkuihin. Paista pannulla (grillipannulla) ja sivele paiston jälkeen marinadi fileille. Lämmitä uunissä ennen tarjoilua.

Broileri vartaat (marinadi/glaseeraus: öljy, sitruunan mehu, säilyke-mango paloja, basilika - aja sauvasekoittimella kaikki sekaisin soosiksi)
Tee näin:
Leikkaa broilerin ohutleikeet kolmeen osaan. Pujota vartaaseen. Lado vartaat leivinpaperin päälle pellille. Sivele marinadi vartaille. Paista n. puoli tuntia 200 asteessa. Lisää marinadia vielä uunista tulon jälkeen ja lämmitä tarjoille tuodessa.

SALAATIT

Mozzarella-salaatti
300 g salaattisekoitusta (Provence)
250 g mozzarellajuustoa (palloina)
500 g kirsikkatomaattia
300 g viinirypäleitä

Kaada salaattisekoitus kulhoon.
Valuta mozzarellapallot. Huuhtele tomaatit ja viinirypäleet.
Kumoa mozzarellat, tomaatit ja viinirypäleet salaattikulhoon. Sekoita kevyesti.

Meloni-greippisalaatti

3 verigreipiä
1 hunajameloni
1 cantaloupemeloni
2 dl siemeniä ta pähkinöitä (kurpitsan- tai auringonkukan siemeniä)
1 punasipuli (hienoksi hakattuna)
0,5 rkl sormisuolaa
2 rkl oliviöljyä
0,5 dl minttu- tai basilikan lehtiä (tuore)

Leikkaa greipin kuoret pois ja irroita hedelmäliha fileiksi terävällä veitsellä.
Paloittele melonit (poista siemenet ja kuoret) reiluiksi paloiksi. Sekoita hedelmät keskenään isossa kulhossa

Sekoita sipulihakkelus, suola ja öljy pienessä kulhossa. anna vetäytyä n. 10 min.
Sekoita kastike hedelmien joukoon ja lisää siemenet (paahtamalla niitä saat enempi makua niihin)

Jälkiruokana oli kahvin kera tiramisua ja macaroneja.
Tiramisu


JUOMAT:
eihän se ole Wappu jos ei ole juomia
Olut
Siideri
Kuohuva
Valkoviini
Limut, mehu, vedet

Miesväelle oli erikseen "säästetty" mieheni n. kymmenen vuotta kaapissa säilynyt wiskipullo. Tästä olikin jo muodostumassa ongelma, kun milloinkaan ei ole löytynyt sille sopivaa tilaisuutta ja seuraa nauttittavaksi. No nyt se tuli vihdoin korkatuksi, mutta ihan loppuun kolme miestä ei sitä illan aikana kuitenkaan saanut kulumaan.


Lisäksi itse tein baarikaapista "löydön", Camparin. Sitä yhdessä Russianin kanssa, maistui pitkästä aikaa oikein mukavalta.Sain tähän vielä kaverinkin nauttimaan.

Kiitos erikoisesta tuliaisesta!



Sen verran mukava ilta oli, että enää Ullanlinnalle porukasta ei ollut vappuaamulla lähtijäksi (suurin syy tähän oli kyllä kylmällä säällä).




 

Käy kuuntelemassa tuliaispullon karjaisu! (Vastaa Yes, ja pidä kaiuttimet kovalla!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!