keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ruokaterveiset Roomasta!

Syksy on ollut kiireinen, mikä on näkynyt täällä blogissanikin. En ole ehtinyt edes kokkailla mitään tänne sopivaa tai sellaista, jota täältä ei jo olisi mainittu. Paljon olisi ideoita päässä ja vielä kasa noita hävikkitavaroitakin hoidettavana, mutta aikaa vaan puuttuu. Ja lisää ihania ideoita tuli matkalaukullinen mukana herkuttelumatkalta.

Syksy saapuu Campo di Fiorille

Italialainen ruoka on meidän mieleen, joten syömässähän me Roomassa olimme. Tällä kertaa tuntuikin, että nähtävyydet olivat sivuseikka ja kävelyretkemme kohokohdat olivat pysähdykset joko kahville, syömään tai jäätelölle. Muutaman turistipitsan ja -pastan jälkeen Vincenzo hotellistamme vinkkasi meille yhden suosikki ravintoloistaan ja mehän oitis suuntasimme Alfredon vieraaksi L'Orso 80 ravintolaan. Ja kannattikin.

Meistä pidettiin heti alusta asti hyvää huolta, pöytään tuli maistiaiseksi ensin ihanat juustotäytteiset riisipallot, arancinit (näitä täytyy tehdä kyllä kotonakin). Merenherkku pastaa herkutellessamme seurasin, että useampaan naapuripöytään kannettiin kippo tolkulla ruokaa. Kyseessä oli talon antipasto, eli n. 15 erilaista antipastoa. Annos sisälsi mm. talon omaa mozzarellaa, kinkkua, salamia, tosi maukkaita lihapullia, oliiveja, marinoitua fenkolia, - sieniä, -sipuleja ja -paprikaa, kukkakaalia kapriksen kera, melonia, kaalisalaattia sekä lautaselle annosteltua aivan ihanaa juuri valmistettua pinaattimunakasta. Koko annos 15€/nuppi. Tämän kun oli syönyt ei kyllä enää pääruokaa kaivannut. Toisaalta paikalliset osasivat "käyttäytyä" tämän ääressä siten, että kaikkea ei tarvinnut tyhjentää kipoista, meille suomalaisille kyllä kaikki maistui. Aivan upeita makuja joka kipossa.




Kaupunkihan on täynnä hyviä ja parempia ravintoloita, tämä oli tämänkertaiseen reissuumme osunut suosikki.

Canpo de Fiorin torilta tuli jälleen hankittua muutama turistiturhakke, mm. jonkinlainen rauta, jolla saa mm. perunasta hauskoja renkaita tai kesäkurpitsasta hauskan serpentiinin. En ole näitä vielä ennättänyt kokeilla kotioloissa, saas nähä muistanko enää edes miten ne toimivat, mutta paikanpäällä on niin mukava mennä "halpaan" kun innokas esittelijä näyttää miten näppärästi joku toimii. Tällälailla ne minun kaapit täyttyvät turhakkeista.

Vatikaanin läheltä, Via Cola di Rienzon varrelta löytyi kauppahalli, jossa oli jos jonkinlaista herkkua, vihanneksia, hedelmiä ja pari lihatiskiä ja kalatiski. Lihatiskillä oli tarjolla mm. ilmeisesti lampaan aivoja ja jonkinlaista mahalaukkua (siltä ainanin näytti).



Niin ja pitäähän italiassa tietysti herkutella lopuksi jäätelöllä. Vaihtoehtoja on monia, oma suosikkini makuni on niccola ja tiramisu. Tarjolla oli jopa turkoosia viagra- jäätelöä, mutta sitä ei tullut sentään maistettua.

Näitä makuja muistellessa jaksaa taas muutaman viikon ahertaa.


4 kommenttia:

  1. Kiitos, lennän huomenna Roomaan. Käyn myös L'Orso 80:ssa

    VastaaPoista
  2. Ahhh ihana italialainen ruoka!! <3

    VastaaPoista
  3. se viagra jäde muuten maistuu hubba-bubballe :)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!