sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vielä on kes...ei kun omenaa jäljellä ja uuniomenoita!

Kesä meni, mutta vielä onneksi löytyi ihania kotimaisia omenia. Tänä syksynä olen ollut havaitsevinani, että ainakin niissä kaupoissa, joissa itse käyn, on ollut edellisiä vuosia enemmän kotimaista omenaa tarjolla. Ja ne eivät ole olleet mitään pieniä käkkänöitä, vaan ihan yhtä komeita kuin kiillotetut ulkomaisetkin. Tällä hetkellä kotimaisista omenoista saa vaan maksaa vähintään puolet tai kolme kertaa enemmän kuin tuonti omenoista. Niissä on se kotimaiselle omenalle ominainen maku, että ihan sen takia niitä on raaskinut ostella. Kaiholla muistelen niitä lapsuuden kotipihan omenapuita, mistä omppuja sai noukkia mukaansa miten paljon vaan.



4 hapahkoa omenaa
vajaa 50 g voita
n. 1/2 dl sokeria (tummaa jos löytyy)
1 dl kokonaisia manteleita rouhittuna/mantelirouhetta
ripaus kanelia
1 tl vaniljasokeria

Valmista täyte pehmentämällä voi (ei sulatettua, huoneenlämpöinen on hyvä). Lisää siihen sokeri ja karkeasti rouhitut mantelit ja mausteet.
Poraa omenista siemenkota pois.
Täytä siemenkodan tilalle täytettä ja loput omenoiden pinnalle keoksi.
Paista omenoita uunivuuassa 200 asteisessa uunissa n 30-40 min. siten, että kuori pehmenee/halkeilee hieman.
Tarjoile hieman jäähtyneenä. Lisukkeeksi tarjolle sopii vaniljajäätelö tai vaniljakastike.

Emännän kommentit:
Omenahan on parhaimillaan ihan silleen syötynä ja on niitä tullut syötyäkin tänä syksynä. Mutta välillä on kiva tehdä niistä jotain hyvää jälkkäriäkin. Omenapiirakka eri variaatioin on ehkä se tavallisin, mitä tulee tehtyä, mutta nyt ei tehnyt mieli piirakkaa tai kakkumaista jälkkäriä. Omenahyve, ei kun vanhat kunnon uuniomenat. Tosi helpot tehdä, jos omaa omenaporan. Tai kuka estää puolittamasta omenaa, ja kaivamasta tuon siemenkodan pois, ja täyttämällä tuon kolon, toimii yhtä hyvin.
Täytettäkin voi varioida vähän sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Jos ei ole mantelia (tai allerginen sille), niin kaurahiutale toimii hyvin. Tai muua pähkinät. Mikä ettei täytäisi pähkinä ja rusina seoksella. Kanelia ja vaniljasokeria voi lisätä täytteeseen, ja inkiväärikin sopii maustamaan omenaa. Vaihtoehtoja on moneen makuun.
Herkutellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!