Tästä piti tulla burgeri, mutta leipä unohtui, mutta kyllä annos toimi ilman sämpylääkin. Usein oikaisen ja muuntelen sopivissa mutkissa reseptejä, niin nyt mentiin pihvin osalta ohjeen mukaan koska papujen maustaminen ja valmistaminen ei ole minun vahvimpia puolia. Mutta kannatti, sillä pihvien maku oli tosi maukas.
Mustapapupihvit:
1tlk säilöttyjä mustapapuja
1sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä paistamiseen
1 dl kaurahiutaleita
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl oliiviöljyä
soijakastiketta
½tl suolaa
1tl chilihiutaleita
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl paprikajauhetta
½ tl juustokuminaa
¼ tl jauhettua korianteria
Kaada mustapavut siivilään ja valuta ylimääräinen neste pois. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia pannulla kuumassa öljyssä muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja kuullota hetki
Mittaa monitoimikoneen kulhoon pavut, sipuliseos, kaurahiutaleet, siemenet, öljy, soijakastike, suola ja mausteet. Aja tasaiseksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta.
Vuoraa pelti leivinpaperilla. Pyörittele papumassasta öljytyin käsin neljä nyrkin kokoista palloa. Paina ne leivinpaperin päälle paksuisiksi pihveiksi.
Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Kuumenna pihvit halutessasi vielä grillissä.

Lisukkeena coleslaw:
300 g varhaiskaalia
300 g varhaiskaalia
pätkä purjoa
2 porkkanaa
Kastike:
2 porkkanaa
Kastike:
2 rkl tahinia
2 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl juustokuminaa
½ dl rypsiöljyä
1½ dl maustamatonta jogurttia
2 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl juustokuminaa
½ dl rypsiöljyä
1½ dl maustamatonta jogurttia
Suikaloi kaalit ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Viipaloi kevätsipulit ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja leikkaa porkkanat tulitikkumaisiksi suikaleiksi tai raasta ne karkealla terällä.
Yhdistä kulhossa tahini, suola, sitruunamehu ja juustokumina. Kaada öljyäjoukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon jogurtti.
Yhdistä kasvikset kastike. Jätä coleslaw jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi.
Emännän kommentit
Olen aina kyllä pitänyt mustapavusta, ihan sinällään salaatissa, mutta pihvinä oli uusi kokemus, ja erittäin positiivinen sellainen. Tosi maukas ja täyttävä, ei mikään laihisruoka, mitä kasvisannokset tylsää salaattia lukuunottamatta eivät yleesä olekaan.
Coleslawin kastikkeen majoneesn vaihto tahiniin oli myös janskä ja sopi oikeastaan paremmin minun makuun kuin tuo majoneesi. Kastiketta olisi voinut hieman säästää pihvin päälle, hieman jotain kostuketta tuo annos jäi kaipaamaan.
Mukavaa on myös se, että sekä pihvi, että colwslav on näppärä eväsruokakin, koska kumpin maistuivat tosihyvin seuraavanapäivänä ihan kylmänäkin.
Ohje on muistaakseni Hesarista ja laadittu vegaanillekin sopivaksi. Pihvin annostuksen en koskanut. mutta coleslawissa piti pikkasen soveltaa, kun kaapissa oli pelkkää maitopohjaista jughurttia, ei soija tai kaura versiota.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen palautteestasi!