sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Simpukkaa ja kalaa valkoviinissä ja kookosmaidossa


Tässä taas yksi variaatio simpukkaisesta kalakeitosta.
Keitothan ovat mitä mainiointa talviruokaa, ja koska tähän aikaan on hyvin simpukoita saatavilla, niin mikä ettei näitä versioita kokeilisi. Tähän keittoon voi laittaa tuhtisti valkosipulia (itse jätin kyllä vähemmälle) ja vihaneksista fenkoli on todella tutustumisen arvoinen, jos siihen ei ole jo tutustunut.


Annos on n. 6-8 henkilölle

n. 800g tuoreita simpukoita
oliiviöljyä
2-5 valkopipulinkynttä
pullo valkoviiniä
1-2 fenkolia
1 sipuli
kukka- tai parsakaalia
(pussi) sahramia
2 punaista mietoa chiliä
2 limelehteä
1 tlk kookosmaitoa
n. 400 g ruodotonta vaaleaa kalaa
n. 200 g katkarapuja
suolaa 

Puhdista simpukat ja tarkista, että kaikki elävä (kuoret ovat kiinni tai sulkeutuvat kopauksesta). Freesaa simpukat nopeasti oliiviöljyssä kattilassa. Lisää hienonnetut valkosipulit ja n. puolet viinistä. Anna kiehua kunnes simpukan kuoret ovat avautuneet.

Nosta simpukat pois liemestä ja siilaa loppu liemi talteen odottamaan.

Viipaloi fenkoli ja sipuli. Paloittele parsa- (tai kukka)kaali pieniksi nupuiksi. Freesaa nämä n. tilkassa oliiviöljyä kattilassa ja lisää loppu viini. Lisää sahrami, chili ja limelehdet.  Kaada vihannesten joukkoon myös simpukoiden keittoliemi. Sekoita kookosmaito ja lisää sekin tässä vaiheessa kattilaan. Anna kiehua hetken aikaa.

Paloittele kala reilun kokoisiksi paloiksi. Lisää kasvisten päälle kattilaan. Hauduta sen aikaa, että kala kypsyy (älä keitä kuitenkaan liikaa).

Lisää simpukat (poista suurimmasta osasta kuoret ja jätä jokunen kuorellinen koristeeksi) ja sulatetut katkaravut juuri ennen tarjoilua. Näille riittää, että käännät ne lämpimään kuumaan liemeen, nyt ei enää saa keittää. Tarkista suolan tarve.


Koristeluun sopii mm. korianteri tai sitten kuten tässä fenkolin lehtihaituvia. Lisäkkeeksi hyvää maalaisleipää.




Emännän kommentit:
Keitto on kohtalaisen nopea valmistaa, joten tässä jos missä kannattaa kaikki ainekset valmistella, pilkkoa, mitata ja annostella valmiiksi ennen kuin aloittaa valmistamisen. Ei tule niin suurta hässäkkää tehdessä. 
Kaikkia katkarapuja ei kannata laittaa keittoon kokonaisena, vain koristeversiot. Niiden siivoaminen sopan joukosta on vähän hankalaa. 1 kpl per syöjä on sopiva. Samoin nuo kuorelliset simpukat, niitä jäätäisin samoin n. pari per syöjä. 
Maultaan keitto oli ihan OK, mutta enemmän minun makuun on kuitenkin aiemmin valmistamani versio simpukka-kalakeittosta. Mutta nämähän on näitä makuasioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!