lauantai 9. helmikuuta 2013

Meillä tehty sushia!

Niin siinä sitten kävi. Jokin aikaa sitten "To do" haasteessa tunnustin sushineitsyyteni, mutta nyt sekin on sitten mennyt.

Ihka ensimmäinen kokeilumme oli tällainen kaupan valmis Sushi Bag. Ajattelimme, että jos ensin kokeilisimme tällaisen, niin emme näyttäisi niin tönteiltä, sitten kun menisimme oikeaan sushi ravintolaan  maistamaan.  Monen mielestä nuo ovat  varmaan kaukana oikeasta sushista. Tätähän me noviisit emme vielä tiedä. Mutta ne kyllä maistuivat meille, ja toinenkin laatikko tuli ostettua. Jos jatkaisin näitä tunnustuksiani, niin ensimmäisellä kerralla parhaimmalta minusta kyllä maistui laatikon inkiväärilastut.

Seuraavaksi sitten rohkeasti ryhdyin itse makien ja nigirien tekoon. Ja hei, eihän se niin vaikeaa ollutkaan, suht saman näköisiä niistä tuli kuin tuossa laatikossa olleet mutta kyllä huomattavan maukkaaman makuisia. En tiedä menikö riisiin liikaa etikkaa tai rullaan wasabia, mutta ero oli kyllä  maussa kuin yö ja päivä, omien eduksi.

Nämä kuvan sushit ovat nyt sitten jo vankalla toisen kerran kokemuksella rullattuja. Tällä kertaa riisi ei ollut aivan niin etikainen kuin edellisissä, nyt vaan mietin kumpi oli sitten parempaa tai aidomman makuista, en osaa sanoa.

Käyttämäni ainekset:
4 dl sushi riisiä
4,5 dl vettä
5 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
suolaa

lohta
jättirapuja
porkkana
kurkku
paprika
avokado
mätiä
hillottuja inkiväärilastuja
wasabia
soijaa

Eli varsin perinteiset ainekset näin aluksi.

Vielä emme ole käyneet sushi ravintolassa, mutta eiköhän sinnekin pian löydytä, koska näistä on kovaa vauhtia tulossa suosikkejamme. Hieman näköjään kuljemme jälkijunassa tässä sushitrendissä mutta eiköhän näitä vielä tohdi silti syödä ja tännekin kirjoitella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!