sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hyvää joulua 2011

Hyvää Joulua  ja vieläkin maukkaampaa uutta vuotta 2012. Samalla kiitokset kaikille blogini lukijoille, ahkera käyntinne blogissani on innoittanut minua moneen mukavaan ruokahetkeen.



Nyt valitettavasti loppuvuosi ja ensivuoden alku on jonkin verran hiljaiseloa täällä, sillä yksikätisenä on vähän hankala laittaa, kuvata ja kirjoitella ruuasta. Mieheni on kyllä ansiokkaasti auttanut arkiruuan laitossa ja yhdellä kädellä olen yrittänyt nauttia valmiin pöydän antimista. Lisähaasteen hänen keittövuoroonsa tuo vielä rikkinäinen astianpesukonekin. Ehkä alkuvuodesta sekin saadaan korjattua/uusittua.  

Nyt jäi laitamatta lussepullat, anopin porkkanalaatikot ja kaikki ihanat joulun kalaherkut. Olin niin haaveillut myös hieman uudistaa joulupöytäämme ruuilla, joissa olisi reilummin purutuntumaa. Moni perinteinen jouluruokahan on aika pehmeää jo valmiiksi, eikä vaadi kovasti purukalustolta. No taisin saada tuosta näpeillleni, koska nyt ne on varsin käteviä, kun kaikki pitää saada ilman veitsellä pilkkomista haarukalla pieniksi ja suuhun.

Älkää muuten koskaan aliarvioiko vasenta kättänne. Sillä vaikka se ei ole se vahvempi käteni, yllättävän hankalaa on elämä kun se on pahasti pirstaloituneen radius murtuman takia paketissa lähes parikuukautta.Titaanilla vahvistettua uutta ehompaa apukättä odotellessa Hyvää joulua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!