perjantai 15. maaliskuuta 2013

Ternimaitojuusto

Pitkästä aikaa tuli tehtyä kaupunkilaistytölle niin harvinaista herkkua kuin ternimaitojuustoa. Toisaalta erilaisten maalaistorien ym. myötä ternimaitoa on ollut saatavailla ihan kaupastakin, eikä enää ole tarvinnut olla suhteita poikivan lehmän omistajaan. Ihan kaupasta tämäkin pakastettu maitopönikkä tuli joku aika sitten ostettua oikeaa herkutteluhetkeä odottamaan. Itse juuston tekeminehän on helppoakin helpompaa.



0,5 dl ternimaitoa
ripaus suolaa
(aniksen siemeniä)

sokeria ja kanelia tarjolle

Kaada maito (voidellun) uunivuokan pohjalla, mausta ripauksella suolaa ( ja meillä tähän on ollut tapana lisätä muutama aniksen siemen). Paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 45-50 min. Nautitaan hieman jäähtyneenä (sokerin ja ripauksen kanelia kanssa).

Mustat pilkut ovat aniksen siemeniä.


Emännän kommentit:
Ennen kuin kirjoitin tämän postauksen mietin kovasti onko se oikein, että aikuiset ihmiset nauttivat pienen vasikan ruuan tällä lailla. Omalta osaltani tämä on niin niin harvinaista, että ehkä nyt kuitenkin sallin tämän herkun itselleni. Samalla logiikalla pitäisi varmaan muuten lopettaa maidonkäyttö kokonaan.

Nuo aniksen siemenet tuovat tähän kivan twistin, mistähän äiti tuon onkaan aikoinaan keksinyt. Niitä ei kuitenkaan kannata laittaa paljoa ihan sellainen hyppysellinen, ettei maku ole liian voimakas.

Jotkut kutsuvat tätä juustoa myös vasikantanssiksi.


4 kommenttia:

  1. Uunijuusto on ihanaa ! En olekaan tehnyt tätä toooosi pitkään aikaan - kiva, kun muistutit. Täytyypä etsiä ternimaitoa jostain. Tätä hyvän hillon alla niin jälkkäri on täydellinen.

    VastaaPoista
  2. Minäpä laitan tämän ohjeen oikein tuonne kirjanmerkkeihin. Meillä nimittäin on ternimaitoa pakasteessa, ja juuston teko on ollut mielessä. Nyt on ohje, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Tuota maitoa on ohjeessa vähänlaisesti, tarkoitatko 0,5l?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas, hyvä huomio. 0,5 litraahan sita maitoa pitää olla, Korjaan samantien tuon oikein.

      Poista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!