sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Unelmoidut porkkanat ja muut primöörit

Vihdoin niitä saa, kauden uusia vihanneksia! Kauniita, tuoksuvia, niin makeita ja parhaimmillan juuri korjattuna ja useimmat vielä juuri ihan sinällään.

Tällä kertaa grillatut broilerin paistileikkeet saivat lisukkeekseen:
uusia perunoita *
uusia porkkanoita
uutta sipulia
uutta kukkakaalia*
retiisiä*
Voita+yrttejä (tinjami, basilika, ruohosipuli)

Pese ja harjaa perunat, kuori porkkanat ohuelti. Kasvikset keitetää: perunat omassa kattilassaan suolalla maustetussa vedessä napakaksi. Toisessa kattilassa kiehautin ensin veden ja maustoin sen suolalla, lisäsin ensin porkkana, parin minuutin päästä sipulit, ja lopuksi kukkakaali. Kokonaiskeittoaika näille oli n. 5-6 min.
Lisäksi hienonsin yrtit voin sekaan yrttivoiksi.

(*valitettavasti nämä olivat vielä ruotsalasia ja retiisien kotimaata en katsonut)

Emännän kommentit:
Tutut blogini lukijat ovat jo tietoisia, että minulla on jonkinlainen suhe tuonne Ruotsiin, minkä takia aika paljon myös haen inspiraatiota ruotsalaisista resepteistä. Ruotsinkielessä näitä kauden uusia kasviksia kutsutaan sanalla "primörer", jolle olen koettanut löytää suomalaista vastinetta, mutta samallalailla yhdellä sanalla kuvaavaa sanaa en ole keksinyt. Tällä kertaa himo näihin primööreihin iski, kun toukokuun lopulla näin matkallamme ruotsalaisessa ICAssa uusia pienen pieniä porkkanoita naatteineen. Voi kuinka söpöja olivat. Silloin minulla ei ollut mahdollisuutta niitä hankkia, mutta muutamat unet niistä olen kyllä sittemmin nähnyt.

On se vaan niin harmi, että maantieteellisen sijaintimme takia me suomalaiset saamme näitä herkkuja omasta maasta muutaman viikon ruotsalaisia myöhemmin, sille emme vaan voi mitään. Joten hätäisimmät  pääsevät/joutuvat maistelemaan kauden ensi makuja ruotsalaisista korvikkeista, vaikka ei muutaman päivän matkalla olleet ruotsalaiset "uudet perunat" ole enää uusia perunoita tai "färska potatiksia", vaikka niitä kuinka tuunaisi.

Oikeasti tuo broileri oli ihan turha annoksessa, jos kasviksia vaan olisi ollut runsaammin, niin olisin nauttinut niitä pelkästää. Niin ihania olivat. Sipulikin oli melkein kun sokeroitua, niin makeaa siitä tuli hetken suolavedessä ryöpättynä.

1 kommentti:

  1. oi kun kuulostaa hyvältä! täytyy koklata nyt kun on toi kunnon keittiökin! :) muista tehdä niitä suklaahiiriäkin ;)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!