perjantai 6. kesäkuuta 2014

Raparperivispipuuro

Lapsena meillä oli raparperipenkki saunan takana, muhkeita sillä ittellään lannoitettuja isolehtisiä varsia. Keväällä ensimmäisiä makeita herkkuja oli raparperipiirakka, äidin tekemä klumppinen tai mummon sileäksi vatkaama raparperikiisseli. Kaverini Helena-äiti keitti raparpereista myös vispipuuroa, iso kulho maistuvaa puuroa oli pöydällä. Muistan, että minusta se oli vaalean vihertävää ja siksi kummallista, koska olin kotona saanut vain kaunista vaaleanpunaista puolukkavispipuuroa. Mutta raparperipuuro oli hyvää. Sittemmin olen koko puuron unohtanut, mutta kiitos jo perinteeksi muodostuneen merkkipäivävarsikimpun piti kaivaa muistilokeroista uutta tapaa tavanomaisen piirakan ja kiisselin sijaan. Puurotyttönä mieleen palasi raparperivispipuuro. 


n. reilu 1/2 litraa ohuiksi viipaleiksi kuutioituja raparpereja
1 1/2 litraa vettä
2,5 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa
n. vajaa 2 dl sokeria (maun mukaan enemmän tai vähemmän)

Keitä raparpereja vedessä n. 10 min ja vispilöi palat rikki. Lisää mannasuurimot ripoltellen kokoajan vatkaten. Keitä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia muutaman kerran sekoitaen kunnolla pohjia myöten, ettei pala pohjaan. Lisää lopuksi sokeri ja suola. Anna puuron jäähtyä ja vatkaa sahkövatkaimella lopuksi huoneen lämpöiseksi ja kuohkeaksi puuroksi. 

Maistuu kylmän maidon kanssa!
(Kuvauskoristeena oleva raparperi-minttu-sokeri salsa oli myös tosi kivan makuinen)

Emännän kommentit:
Koska en tietenkään silloin lapsena ollut kiinnostunut miten se puuro tehtiin muuta kuin, että oli hyvää ja makeaa. Mutta tuskin sitä kovin pieleen menee jos mannaryynipussin kyljestä lunttaa vispipuuron reseptin ja vaihtaa puolukat raparperiin. Pikkasen suurensin annosta, koska pussin pohjalla oli juuri tuo 2,5 dl ryynejä, enkä viitsinyt jättää desiä pyörimään kaappiin. Ja vispipuuro on se mitä meillä tuo isäntäkin suostuu syömään, kaurapuuron kanssa olisi toisin. 
Joten meillä syödään sitten viikonloppu ja alkuviikko raparperipuuroa. ettäs tiedätte!

Paljon terveisiä kaverini Helena-äidille, jos sattuu täältä puuron tunnistamaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!