sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lihaisa jauhelihapihvi

Jauhelihapihvi on perusasioita, joita luulisin useimman osaavan tehdä. Minulle se on kuitenkin aina ollut eräänlainen kopastuskivi. Miten saadaan mehukas ja sopivan kypsä jauhelihapihvi polttamatta sitä sitkeäksi kengänpohjaksi. Käytä uunia lienee vastaus tälle tumpelolle.  Tämä oli kyllä aika hyvä yritys, ei täydellinen mutta kaukana huonoimmista tekeleistäni.


Nimesin tämän lihaisaksi, koska tätä ei jatkettu korppujauholla tai vastaavalla, siis n. 97% lihaa, loput makua tuovia aineksia.

(6 kpl isoja pihvejä)
700 g naudan jauhelihaa (10% rasvaa)
2 kpl kesän uutta sipulia varsineen
1 valkosipulinkynsi
2-3 aurinkokuivattua tomaattia (öljyssä)
50 g panchettaa (pekonia)
1 kananmuna
tuoretta tinjamia ja basilikaa
suola ja mustapippuri

Ota lihat lämpenemään huoneenlämpöön muiden ainesten valmistelun ajaksi. Laita myös uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Hienonna sipulit, murskaa valkosipulinkynsi työlaudalla suolan kanssa, paloittele panchetta ja aurinkotomaatit pieniksi kuutioiksi, hienonnan mausteet. Sekoita kaikki makuaineet kulhossa kananmunan kanssa. Lisää jauheliha ja vaivaa tasaiseksi.
Muotoile jauhelihasta leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoinen levy jonka jaat kuuteen yhtäisoon palaan. Muotoile paloista pihvejä (paina keskikohta aavistuksen matalammaksi kuin reuna).
Paista pannulla (2- 3 kpl kerrallaan) pinta kauniin ruskeaksi esim. aurinkotomaattien öljyssä. Lado uunipellille ja paista uunissa vielä n. 10 min. Ota pelti uunista ja peitä pihvit foliolla ja anna vetäytyä n. 10 min.

Lisukkeita:
- Hampurilaissämpylänä oli Vaasan uudehko rosmariininmakuinen grillityyny sämpylä.
- tomaatti sipulisalsa (kypsiä tomaatteja, uuden sadon sipulia, suola ja mustapippuri)
- kastike 1 osa kreikkalaista 3 % jughurttia ja 1 osa majonesia, maustekurkkua ja dijonsinappia.
- salaattia


Emännän kommentit:
Tuleeko teille toisille kummallisia haluja tehdä jotain? Minulla tuli jauhelihapihveihin, joita en ole miesmuistiin tehnyt, koska yleensä ne eivät ole sopineet kuin kengänpohjiksi.
Nämä olivat voimakkaan lihaisia, ja tuhteja ja maukkaita pihvejä, jonkin verran mehukkuutta olisin kaivannut lisää. En osaa nyt sanoa, olivatko minuutin pari liikaa uunissa, himpun roseeksi olisin toivonut näiden jäävän, mutta nenivät ihan kypsiksi. Mutta paras minun tekemä hampurilaispihviversio.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!