sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Banaani-hernejäätelö

Leila on leiponut ruotsalaisille kakkuja ja muita herkkuja söötissä keittiössään paljon, nyt hän on lapsen myötä myös siirtynyt  terveellisimmille resepti apajille.  Hän oli tässä eräänä aamuna aamutelevisiossa (Ruotsin TV4) ja pienten alkuhankaluuksien jälkeen sai maistatukseen mm. banaani-hernejäätelön. Sen verran eksoottinen yhdistelmä, mutta sai juontajilta niin paljon kehuja, että pakkohan tuota oli kokeilla.



Itselläni on melkein aina pakastettua banaania (viipleina) pakkasessa. Se on mainio pikku herkku, kun tekee mieli jotain makeaa, varsinkin kesällä jäätelön korvikkena ja tietysti siitä saa hyvän  aineksen smooteihin tai muihin vastaaviin juomiinsekoituksiin. Mutta, että jäätelöä herneen kanssa?

Alkuperäisohje:
n. 4 pakastettua banaania viipaleina
1 nippu/ruukku tuoretta minttua
250 g pakaste herneitä
1/2 limen mehu
2 rkl agave siirappia
veitsenkärjellinen lakritsapulveria

Ajetaan yleiskoneella tai tehosekottimella jäätelömassaksi ja tarjoillaan heti.

Emännän kommentit:
Omassa koeversiossa mintuksi laitoin  1/2 normaalia ja 1/2 vahvaa minttua kun kumpaakin sattui olemaan käytettävissä. En lisännyt mitään makeaa enkä tuota laritsijauhetta.

Näin ensimmäisellä tekokerralla ainakin tehosekoittimella murskaaminen oli haastavaa ilman enempää nestettä, siirsin lopulta osittain nurskaanuneen massan toiseen astiaan ja survoin lopun sauvasekoittimella. Yleiskoneen leikkaava terä voisi olla ehkä paras valmistusväline (minula vaan ei ole sellaista). Kovin paljoa noita pakasteita ei kuitenkaan kannata sulatella etukäteen, ehkä hieman voisi kuitenkin.

Maku: banaani maistui, lime maistui, minttu maistui, mutta hernettä ei ihan heti osannut sieltä erottaa. Jos hyvin onnistuu hienontamaan tuon, niin vieraille voi tulla yllätuksenä tämä täysin maidoton "terveys"jäätelö. Oikeasti tosi hyvää!

Alkuperäisresepti


1 kommentti:

  1. Tilkka lämmintä vettä mukaan niin hyvin muussantuu :) banaanista ja puolukasta tulee myös varsin hyvä jäde.

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!