lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kirsikkakompotista tulikin "kirsikkajäätelö"

Tämä toinen kirsikkakokeiluni onkin sitten mielenkiintoisempi, ainakin jo tekovaiheessa odotukset tälle olivat suuret. Reseptin makuainekset eivät ainakaan heti yhdistyneet minulla kirsikkaan, vai mitä sanotte rosmariinista ja balsamiviinietikkasta. Toisaalta, olenkin juuri miettinyt mihin kaikkeen tuosta komeasta rosmariinipuskastani voisin vielä sitä käyttää. Lopputuloksena oli sitten kirsikkajäätelö jälkiruoka.

Kompotti
6 dl halkaistuja ja kivet poistettuja kirsikoita
1/2 dl sokeria
1 tl hienonnettua tuoretta rosmariinia
2 tl balsamiviinietikkaa
Karkeaa suolaa ja pippuria

Kiehauta kirsikat, sokeri, rosmariini ja 1 rkl vettä kattilassa.  Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä n. 15 min, kunnes seos hieman paksuuntunut (otin kyllä lopuvaiheessa kannen pois, jotta vesi pääsi haihtumaan).
Lisää lopuksi etikka ja hivenen suolaa ja pippuria. Jäähdytä.

Jo tämä olisi ollut hyvää sinällään esim. vaniljajäätelön tai lettujen kanssa. Mutta näin loman loppuherkutteluun tein tästä ihan oikean jälkiruuan.

Kirsikka-balsamico jäätelö
1 tlk (3,3,dl) vanhan ajan vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 keltuaista
1 dl sokeria
kirsikkakompottia

Vatkaa kylmä vaniljakastike vaahdoksi (kannumallinen astia toimii parhaiten).
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään kevyesti nostellen
Laita kerroksitain vaahtoa ja kirsikkakompottia pakastuksen kestävään  kelmulla vuorattuun astiaan.
Pakasta vähintään 6 tuntia. Ota ennen tarjoulua hetkesi huoneenlämpöön pehmenemään.


Emännän kommentit:
Helppo jäätelön korvike, joka ei tarvitse jäätelökonetta.
Kompotti oli tosi hyvää ja jännän makuista, balsamico maistui enemmän kuin rosmariini, oliskohan sitä voinut laittaa enemmänkin. (hups, nyt kun katsoin reseptiä tarkemmin, niin taisinkin tehdessä laitaa 2 rlk balsamicoa teelusikallisen sijaan - ei siis ihme, että maistui enemmän, laitetaan nyt kuitenkin mielummin vain teelusikallisia seuraavalla kerralla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!