lauantai 7. huhtikuuta 2012

Foodie.fm

Saako mainostaa? Olen lievästi innostunut S-ryhmän kauppoihin tarjottavasta Foodie palvelusta. Olen jo jonkin aikaa sitten ladannut sovelluksen puhelimeen (Nokia) ja tutkaillut nettisivua, että onkos tämä nyt mitään. Vaikka minun ehkä työni puolesta pitäisi olla innostunut ja jonkinverran osatakin tällaisia sovelluksia testata, niin hieman hitaasti lähti minulla käyttö käyntiin. Se tyypillinen muutosvastarinta iski, mikäs sen ruutupaperin ja kynän voittaisi?
Kuva Foodie.fm
palvelusta


Meidän pienessä taloudessa kaupankäynti tehdään pääasiassa lauantaina yhdellä reissulla suuressa kauppakeskuksessa, jossa on mahdolista käydä useammissakin eri kirjaimen ruokakaupoissa. Ja näin me teemmekin, pahimmillaan käymme neljässä eri kaupparyhmässä kokoamassa meidän herkut seuraavalle viikolle. Eli se siitä keskittämisestä.

Olen aika konservatiivinen ja tapauskollinen, joten kauppakierroskin kulkee kuin kiskoja pitkin tietyn kierroksen mukaan. Ensimmäisessä kaupassa (S-ryhmän)  kierretään melkein kaikki hyllyn välit ja kootaan perustarvikkeet, joilla jo hyvinkin pärjäisi. Sitten mennään naapuriliikkeisiin ja haetaan "herkut" ja ne mitä edellisessä unohtui tai herkun kaveriksi pakko saada.

Olen myös aikamoinen hamsteri. Kuivatarvikkeita, joissa pitkä päiväys, ostan usein vähintään kaksin kappalein ( "jos sattuu tulemaan hyvää, on seuraavaa satsia varten tavarat valmiiksi kotona").  A aina kun jotain uutta tai ihmeellistä, niin ostetaan kokeitavaksi (vaikka ei olisi harmainta aavistusta mihin sitä oikeasti laittaisin). Niin ja kotonahan pitää olla kaikkea kivaa, jos sattuu inspiraatio iskemään. Ja tästä syystä aina joskus täytyykin tehdä kaapinsiivousruokia tuoreutuksen merkeissä.

No miten tämä Foodie.fm tähän liittyy? Uudistuneella versiolla on oikeasti aika kiva ja helppo tehdä ostoslista kotona (nyt näkyy hinnatkin, kun olen valittu suosikkikauppa kuuluu kotiinkuljetusalueelle). Useimmat tuotteet löytyvät kuvallisina ja tunne on melkein kun hyllyn välissä olisi valitsemassa. Tuotetiedotkin löytyvät ja on helppo vertailla. Tuotteen alta on linkki resepteihin, jossa sitä voisi käyttää, tai reseptien kautta voi tarvittavat tuotteet siirtää suoraan ostoslistaan.  Jos jotain tuotetta ei ole valitun liikkeen valikoimassa, siitäkin tulee huomautus.Tähän  asti olen oikein innostunut sovelluksesta, nyt voin shoppailla ruokaostoksetkin kotona etukäteen.

Tuotteet voi tietyillä alueilla tilata tästä kotiinkuljetettavaksi tai sitten marssia kännykkä (tai iPad) kourassa kauppaan. Ensimmäisellä kerralla tämä tuntui hieman hassulta, mutta tuotteet ryhmittyivät kännykkääni tuoteryhmittäin ja hyllynvälit oli suht. helppo löytää ainakin tutussa kaupassa  (netissä ostoslista on aakkosjärjestyksessä - mikä hieman sotkee omaa suunnitteluani ainakin näin aluksi). Tuoteen löytyessä kännykkään vaan merkki ja vielä ennen kassaa voi tsekata, että kaikki suunnitellut ostokset on löytynyt. Näppärää.

Itse asiassa ei hassumpi sovellus. Toimii varsin erinomaisesti silloin, jos osaa ja haluaa suunnitella ostokset etukäteen. Kannattaa kokeilla myös juuri isojen pyhien tai juhlien kanssa.

Puutteeena on, että, suunnitteluvaiheessa ei ole viikkoruokalistaa, jonka voisi etukäteen suunnitella.  Niin ja kukas estää käyttämästä tätä apuna myös toisen kirjaimen kaupassa, hinnatkin on silloin helppo verrata.

Saa nyt sitten nähdä, jääkö tämä minulla käyttöön pidemmäksikin aikaa, vai onko vain alkuinnostus.

Tämä arvostelu on muuten kirjoitettu ihan omasta innostuksesta, eikä tuoteen toimittaja ole minuun ollut mitenkään yhteyksissä, joten mitään sponssia en tästä saa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!