perjantai 20. huhtikuuta 2012

Väärä Filé Oscar

Hyvä ruoka, kuitenkin niin monta asiaa pielessä. Tarkoitus oli tehdä Filé Oscar, mutta oli väärää lihaa, väärä kastike, väärä valmistustapa sekä lisukkeet köyhän miehen versioita, siinä ne päällimmäiset viat tässä.

Alkuperäinen Filé Oskar lienee Ruotsin ja Norjan kuningas Oscar II:n kunniaksi vuonna 1897 valmistetu annos vasikasta. Annokseen kuuluu kaksi parsaa, jotka kuvaavat kuninkaan järjestyslukua, hummerin saksilihat monogrammin lehviä ja choron kastike muodostaa annoksessa kirjaimen "O".

Meille Filé Oscar annos taas tuo miellyttäviä muistoja mm. Tukholman aluella sijatsevan Tullingen pitseriasta ja seurusteluajoista, näitä annoksia on  tullut jokunen silloin nautittua. Annos oli tuolloin valmistettu erittäin mehukkaasta porsaan fileestä, lisukkeina parsaa ja katkarapuja sekä kastikkeena bearnaise kastike. Ja isot paksut hyvät ranskanperunat. Eli ei tämäkään ollut "aito versio", mutta kuitenkinpaljon lähempänä kuin tämä omani.


Oma versioni oli siis annoksen suolalaistettu versio, eli oskarinleike (leivitetty porsaanohutleike), kahdella hyvin laihalla parsalla (purkki oli kaupan oma merkituote), katkaravuilla ja bearnaisekastikkeella. Lisukkeena oli paksut bataattiranskalaiset.

Suomessa tarjottava File Oscar on muuttunut useinmiten oskarinleikeikkeeksi, joka on silloin leivittyä porsaan ulkofilettä asiaankuuluvine lisukkeineen. Wiernerleikkeen ja havaijinleikkeen sukulainen, kaikki oikein kunnon bensis baarin ruokaa jo monen vuosikymmenen ajan. Nämä taisivat elää kulta-aikaansa ennen kuin tuli pitsa, vaikka kyllähän leikkeet edellenkin ovat listalla, joten ilmeisesti suosio jatkuu.

Valitettavasti siis meidän juhlapäivän ateria oli tällä kertaa siis väärää ruokaa. Juhla tunnelman pilasi vielä kaiken lisäksi minulle tehdessä iskenyt tolkuton migreeni, joten hyvä kun sain edes tuonlaisen annoksen aikaiseksi lautaselle. Tällä kertaa syöminen ei ollut minulle nautinto, mikä ei sinänsä ollut ruuan vika.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!