perjantai 15. kesäkuuta 2012

Mansikkajäätelö

Tulipa ostettua jäätelökone, kun sai halvalla. Ajattelin, että en nyt tee suurta konkurssia tällä härpäkkellä, jos sen käyttö jää muutamaan kokeiluun. Suurempi ongelma näistä yhtä tarvetta palvelevista laitteista on niiden säilyttäminen, hävittäminen ja oikeesti onko nämä tarpeellisia. Sitä sopii miettiä tahollaan.

No tuli nyt kuitenkin ostettu joku viikko sitten Lidlin tarjouksesta jäätelökone. Jäätelön teko ei ole kovin vaikeaa, mutta itsetekeminen ei tuo mitään nopeaa lievitystä jäätelötuskaan, se on hyvin ennakoidun tekemisen nopeasti hupeneva nautinto. Näin jäätelökoneen uutena omistajana pitäydyin ensimmäisellä kerralla ihan laitteen ohjeen mukaiseen valmistukseen, ja jätin suosiolla kokeilut tuonnemmaksi.


Mansikka jäätelööni tuli:
2 keltuaista
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1/2 dl mansikanmakuista pölysokeria
1/2 dl tavallista pölysokeria
250 g tuoreita mansikoita

Laita jäätelöastia pakkaseen vähintään 24 h (vuorokausi) ennen kuin suunnittelet aloittavasi jäätelön teon!

Vispaa kerma vaahdoksi
Vatkaa munankeltuianen ja puuterisokeri (luki näin ihanasti ohjeessa) vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sitten kylmä maito.
Sekoita kermavaahto muiden ainesten kanssa tasaiseksi massaksi.
Soseuta mansikat ja lisää vaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
Pane jäätelömassa jääkaappiin n. 4 tunniksi ennen jäätelön valmistusta.

Kokoa jäätelökone ohjeen mukaan. Laita jäätelöastia viimeiseksi paikalle ja käynnistä jäätelökone. Kaada massa aina käynnissäolevaan koneeseen täyttöaukon kautta. Anna sekoittua kunnes sopiva koostumus on saavutettu. (tällä koneellani max. 40 min.)

Lusikoi jäätelö puu- tai muovilastalla pois jäätelöastiasta. Jäätelö on valmista syötäväksi, mutta voit laittaa sen jääkaappiin tasaantumaan tai pakkaseen hetkesi odottamaan. ÄLÄ pakasta pitkään, jäätelö on syötävä alle vuorokauden sisällä (koska sis. raakaa kananmunaa)

Emännän kommentit:
Kuten kuvasta näkyy, jonkinlaista jäätelöä tuli. Oikeastaan ihan hyvää, ei niin makeaa kuin kaupan versiot. No en ihan pitäytynyt lupauksestani huolimatta ohjeen reseptissä, osa "puuterisokerista" oli tuota mansikanmakuista.

Koneen ohjeen mukaan laite kykenee tekemään litran verran jäätelöä. Tuolla ylläolevalla ainesmäärällä pyörityksen loppupuolella, kun massa alkaa jo jäätymään astian reunoihin, liikkuvampi massan osa alkoi pyrkiä ulos astiasta, jolloin ainakin uskoin jäätelön olevan valmista. Itselläni tähän meni n. 20 min. Ihan selkeästi kylmää ja jäätelön oloista herkkua tästä tuli.  Hivenen jäi askaruttamaan olisko pitänyt lopettaa jo aikasemmin vai ei, joten onneksi jää jotain testattavaa vielä.

Ensimmäisen kokemuksen jälkeen, kyllä tuolla jäätelöä voi tehdä, mutta aikamoinen turhakehan tuo on. Nyt vaan on tehtävä niitä omia makumieltymysten mukaisia kokeiluja lisää, ennen kuin voi todeta tarkemmin jääkö tuo hyllyyn pölyttymään.  (Todennäköisesti tätä laitetta käytetään meillä pari kertaa ja se innostus oli  siinä)

4 kommenttia:

  1. Hei! Minkä merkkisellä koeella teit? Tai mikä oli koneen maksimitilavuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-), pitääkin kaivaa oma kaapista ja laittaa yksikkö kylmenmään!

      Poista
  2. Kone on Lidln Silvercrest tai joku vastaava nimi. Tuo on ohjekirjan ohje, jos oikein muistan, niin litran väittäsisi mahtuvan.

    VastaaPoista
  3. Taas oli tarjouksessa 24,90 eurolla. Täytyi se hakea kun jäätelö niin maistuu. Olen oikein tyytyväinen :)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!