maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lentävä Jaakoppi

Tällä kertaa Ruotsin lomallamme kävimme varsin paljon paikallisissa lounaspaikoissa syömässä lounasannoksen. Tarjolla oli useinmiten ne tyypilliset fläskfileet, wallenbergaret, laxit ja strömmigit, mutta hämmästyttävän vähän kasvisvaihtoehtoja. Siksi innostuinkin kovasti kun lounaslistalla oli tarjolla Flygande Jakop. Heti juolahti, että eikös tämä nyt ole se täytetty munakoiso. Eipäs ollutkaan, vaan eteeni tuotiin varsinaista kasari-ruokaa, broileria, kermaa, banaania ja suolapähkinöitä riisin kera. Annoksen ulkonäkö ei vaaleudellaan innostanut ja hieman aikaa kesti muuttaa makunystyrät vastaanottamaan tätä.






Ohjeen kaivoin ruotsalaislta nettisivuilta ja tällaisen version valmistin sitten vielä kotona vastapainoksi tuolle pyörtyneelle imaamille.

6 broilerin reisileikettä
100 g pekonikuutioita
1 banaani
2 dl ruokakermaa
makeaa chilikastiketta
suolapähkinöitä
pippuria

Paista pekonikuutiot rapeiksi, ota sivuun odottamaan. Paista reisileikeet pekonin rasvassa ja lado uunivuokaan, mauta pippurilla. Leikkaa banaani viipaleiksi ja peitä broilerin palat banaaiviipaleilla, ja pekonipaloilla. Sekoita chilikastike kermaan ja kaada vuokaan. Ripottele päälle vielä kourallinen suolapähkinöitä.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 20-30 min, kunnes broileri on kypsää. Tarjoa riisin tai spelttihelmien kera.

Emännän kommentit
En nyt haluaisi kehua, mutta oli tämä oma versio sata kertaa maukkaampi kuin Nynäshamnilaisen ravintolan lounasversio. Tässä tuo banaanikin joten kuten istui annokseen, mutta saamassani alkuperäisversiossa ne maistuivat ällön makeilta. Mutta ei tämä mitään huonoa ollut, kahdeksankymmenluku kyllä vaan tulee mieleen, pitäisiköhän tehdä vielä oikein perinteinen rapucoktail tälle alkupalaksi.

Reseptejä selatessa tämä annos tehdään useinmiten valmiiksi kypsennetystä broilerista. Itselläni oli käytössä kuusi broilerinkoipi-reisipalaa, josta irroitin nuo reisileikkeet ja koivet paistoin erikseen toisen annokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!