Kauppaan ei pitäisi mennä huonolla tuulella ja väsyneenä. Viikon ostoskärry näytti aika tyhjältä, siinä oli yksi tuore ananas, pari maitoa ja riisiviinietikka pullo. Ei tehnyt mieli mitään ja mieheni kysyikin, meinataanko pärjätä viikko tuolla (hän ei ymmärrä vieläkään, että minulla on kyllä kaapeissa tavaraa vaikka kuukaudeksi). Ai jaa, pitäiskö ostaa jotain "substanssia", mitä haluaisit? Tee vaikka broileria ja riisiä, sitä ei ole ollut pitkään aikaan. Tuon pohjalta sitten mukaan otettiin paketillinen broilerin ohutleikkeitä, mutta ei minulla ollut hajuakaan mitä noista tekisin.
Broileria ja riisiä, onko se vuokanpohjalle Uncle Bens riisiä ja hemapa pussillinen "vihanneksia" ja broilerit sekä kanalientä päälle, tuo tuli minulle kuitenkin ensin mielee. No jos nyt kuitenkin jotain muuta, joten tällaista on meidän tämän kertainen broileri ja riisi oli:
broilerin ohutleikkeitä
2 limen mehu
öljyä paistamiseen
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
2-3 rkl seesaminsiemeniä
3 dl basmati/thai riisiä
400 g kookosmaito purkki
1/2 punainen paprika
Purista limen mehu ja marinoi broilerinleikkeitä limemehussa n. puoli tuntia huoneenlämmössä. Paahda seesaminsiemenet kullanruskeiksi kuivalla pannulla.
Laita riisi kiehumaan ensin 2 dl veden kanssa (mausta suolalla) ja kun riisi imenyt nesteen lisää kookosmaito ja hauduta melkein kuiviin. Lisää lopuksi paprikakuutiot hautumaan riisin joukkoon.
Paista broilerinleikkeet pannulla, ensin "kauniimpi puoli" ja kun olet kääntänyt fileen, penselöi paistettu pinta makealla chilikastikkeella ja ripottele pinnalle paahdettuja seesaminsiemeniä. hauduta broilerinfilee kypsäksi.
Kokoa annos ja tarjoa lisäkkeenä raikasta salaattia.
Emännän kommentit:
Ensimmäinen huomio varmaan kiinnittyy siihen, että ei ole kastiketta. Tähän on yksinkertainen syy, en oikein pidä kastikkeista, ja se on myös yksi tapa vähentää ylimääräistä annoksesta. Meillä "muka" kiinnitetään huomiota painonhallintaan, ainakin siis periaatteessa.
Toinen asia mitä inhoan, on valmiiksi marinoidut lihat tai kanat. Nuo ohutleikkeetkin on suolattu säilyvyyden lisäämiseksi, se kai on siedettävä, kun tavallisesta marketista ruokansa ostaa. Mutta marinoidut lihat saavat kyllä minun puolesta jäädä hyllyyn. Huomioitavaa on mm. että Ruotsissa en ole törmännyt lainkaan marinoituihin broilerituotteisiin. Siellä on tarjolla koipia, rintafileitä ja paistileikkeita, ja aina naturel ja niillä pärjäävät hyvin. Broilerissa on mieto maku joten ei sitä tarvitse kovin voimakkailla suolaisilla marinadeilla muuttaa siksi samaksi teollisuusmauksi. Itse pidän varsin vähän maustetusta broilerista.
Mutta sitten tämä annos. Kelpasi sittenkin miehelleni, vaikka hän oli kyllä mielessään makustellut paistettuja paistileikkeitä tuorejuustosta sulatettussa kastikeeessa riisin kera. Hyväähän tuokin olisi ollut, miksei sitten kertonut sitä jo kaupassa. Mutta tämä oli kevyempää ja raikkaampaa, minun mielestä. Makuasioita onneksi olemme sovussa pienista vivahteista huolimatta. (Emäntä päättää)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen palautteestasi!