perjantai 28. helmikuuta 2014

Tomaattipähkinä > pähkinällä täytetyt tomaatit

Tämä tomaattihaaste on annettu minulle jo vuosi kaksi sitten ystävänpäivän aikoihin. Itse haasteen olemassa olo ei ole unohtunut, käytettävä vihannes kylläkin. Nyt muutopkkauksen yhteydessä tämä haastekortti löytyi ja kun kaupassa oli vielä niin komia tomaattiterttu, niin pääsempä toteuttamaan tämän haasteen vihdoin ja viimein. Haasteen antajan toive oli, että ei tulisi tomaattikeittoa, mutta muuten vapaasti pääraaka-aineena tulisi olla tomaatti.

Tomaattipähkinästä tuli sitten pähkinällä täytetyt tomaatit, ei mikää grande idee, mutta sopivan helppoa muutosta toipumisruokaa!

4 isoa tomaattia
2 sellerinvartta
1/2 sipuli
kourallinen saksanpähkinöitä
juustoraastetta
suolaa, pippuria, sokeria

Kuori ja pilko sipuli hienoksi. Huuhtele sellerinvarsi ja paloittele ne suurin piirtein samankokoisiksi nopiksi kuin sipulikuutiot. Rouhi saksanpähkinät karkeasti.
Leikkaa tomaateista hattu ja koverra sisus pois (älä heitäsisusta hukkaan, sopii mm.pastakastikeeseen mainioisti)
Kuullota sipuli- ja sellerinvarsinopat tilkassa öljyä. Lisää pähkinärouhe ja sekoita.
Mausta tomaatin sisukse hieman suolalla, pippurilla ja sokerilla. Täytä sipuli-selleri-pähkinä täytteellä ja juustoraastella. Päistä 225 asteisessa uunissa n. 20 min, eli kunnes tomaatit hieman pehmenneet.



Lisukkeena raikas salaatti ja yrttinen jughurttikastike.

Emännän kommentit:
Tämä kuuluu taas näihin "Man tar vad man har"- resepteihin, eli käytetään sitä mitä kaapista lytyy ja yllätytään joko positiivisesti tai negatiivisesti. Nämä olivat tuolla positiivisella puolella. Vielä herkullisempia olisivat olleet jos juustoraasteena olisi ollut parmesaanin sijaan esim. mozzarella raastetta. Parmesaanin maku oli tässä hieman jyrkkä. Pähkinä-selleri täyte oli toisaalta maukas.

Haasteen kuuluu myös tämä kortin askarteluosuus, eli tällä kertaa tuli jo hieman parempi, kuin mikä oli aiemmassa broccoli-haasteessa.
Terveiset Turkuun!
Niin ja se muutto. Se meni tiukalle, mutta kaikki "romut" saatiin kuin saatiinkin ajoissa siirrettyä ja nyt jo kuukausi on totuteltu yhteiseloon uusissa tiloissa.



1 kommentti:

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!