torstai 14. toukokuuta 2015

Varhaiskaalikeitto

Ruokajuttuni ovat olleet jonkin aikaa "jäähyllä", mutta on meillä syöty kuitenkin joka päivä. Viime aikoina annokset ovat olleet lähinnä kevyitä salaatteja tai muita sekailaisia luomuksia kaapin antimista, joten jokaisesta sellaisesta en ole tänne viitsinyt kirjoitella. Eikä tämä keittokaan noista muista sen kummemin poikkea,  oli vaan niin hyvää, että ajattelin laittaa muistiin vastaisuuden varalle.


1 pieni varhaiskaali
2 porkkanaa
1 sipuli
2 sellerin vartta
2 paprikaa (esim. vihreä ja punainen)
n. 1/3 pakettia pekonia
n. 100 g palvikinkku kuutioita
2 kasvisliemikuutiota + vettä
laakerinlehti
maustepippureita
(suolaa)

Käsittele kasvikset, suikaloi kaali, viipaloi porkkana, paloittele paprika, sellerinvarsi ja sipuli.
Pilko pekoni ja palvikinkunpala pieniksi kuutioiksi ja paista hetki niitä pannulla.
Lisää kattilanpohjalle pieni loraus öljyä ja pyöräytä kasvikset lämpimäksi kattilassa, lisää pekoni ja kinkkukuutiot ja huuhdo pannulta hyvä maku vedellä kattilaan. Lisää liemikuutiot ja vettä siten, että kasvikset juuri peittyvät. Lisää myös pippurit ja laakerinlehti.
Kiehauta keittoa n. 20 min, eli kunnes porkkanat kypsyvät.
Mausta tarvittaessa suolalla.

Emännän kommentit:
Kevätkaali on niin pehmeää, että keittoa ei tarvitse kovin kauaa keitellä. Onnistuu tämä "vanhemmastakin" kaalista, mutta silloin keittoaikaa vaan lisätään sopivasti, että kaalikin kypsyy.

Keitot on usein pastan ohella sellaisia ruokia, että kaapin antimista syntyy joskus yllättävän hyviä vähilläkin aineksilla. No tässä noita kasviksia on runsaasti, mutta esim. sosekeiton pyöräyttää jo parista porkkanasta ja perunasta liemikuution kanssa kahdelle hetkessä. Mielikuvitusta vaan peliin, joskus voi kotikokkiakin onnistaa löytämään mukavia makuyhdistelmiä ennakkoluulottomasti kokeilemalla. Aina ei tule yhtähyvää ja hyvän yhdistelmän toistaminen voikin sitten olla paljon vaikeampaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!