lauantai 16. helmikuuta 2013

Lohipasta

Mitä teillä tehdään silloin kun ei ole SE ruuanlaittofiilis päällä ja pikaisesti vaan pitäsi saada ruoka tehtyä?  Tälläistä oloa on viimeaikoina ollut liikeellä, ja siksi blogissakin on eletty hiljaiseloa.
Meillä ainakin silloin keitetään usenmiten vain pastaa ja jotain sen kanssa, mitä nyt kaapista löytyy. Vähimmillään pastan kanssa pärjää ihan pestolla (purkista), luksusta saa aikaiseksi jo jos kaapista satttuu löytymään surimipaloja tai jopa rapupyrstöjä.

Tällä kertaa kaapissa oli pala lohta tuon sushi annoksen jäljiltä. Olin sen hieman suolannut, eli oikeasti se oli enemmänkin graavilohta. Ideavarkaisiin suuntasin röyhkeästi Piparipullan blogiin, ja sieltä tähän helppoon vodkaa sisältävään lohipasta-annokseen. Tämän kokeilua olen odottanut, mutta lohta ei ole ollut sopivassa muodossa kotona samaan aikaan kun olen tämän idean muistanut.



Kaapin antimista minun versioni sisälsi (reilu annos kahdelle):
penne pastaa
pieni pala lohta (suolattuna)
1 sipuli
2 dl ruokakermaa
loraus vodkaa
persiljaa
mustapippuria

Kuullota sipulikuutiot pannulla öljyssä. Lisää paloiteltu lohi, ja paista hetki (minuutti pari kuution koosta riippuen). Lisää pannuun loraus vodkaa ja anna sihahtaa pahimmat huurut pois ennen kerman lisäystä. Sekoita ja anna hautua muutama minuutti.
Keitä pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Tarjoile persiljalla koristeltuna ja rouhaise päälle vielä kierros mustapippuria myllystä.

Emännän kommentit
Tämä oli juuri niin hyvää kuin osasin odottaa, ihanan kermainen pasta. Vodkan makua en kyllä maistanut, joten ne jotka tätä vaihetta vierastavat, voivat mielestäni huoletta jättää alkoholin pois. Voin vaan kuvitella maun paranevan entisestään jos käyttää annoksen kylmäsavulohta, mutta nyt mentiin tällä.
Lisäksi tämä on varsin sopiva nopeaksi ruuaksi, tuon tekemiseen ei kyllä aikaa saa tuhlattua paljoa.
Kiitos vaan hyvästä reseptistä!



2 kommenttia:

  1. Hienoa että tykkäsit. Vodkan maku on aika mieto, mutta se toimii hyvin.:)

    VastaaPoista
  2. Tän täytyy olla herkkuu. Ajattelinpa kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!