sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lyylin viikonlopun aamupala: Aamupuuro ja omeletti

Tämä blogiin reseptien ja kommenttien kirjoittaminen on siitä kivaa, että pääsee myös palaamaan vanhoihin muistoihin ja huomaamaan kuinka nopeasti maku ja mieli muuttuu näissä ruoka-asioissa. Useinhan on sanottu, että uuteen makuun tottuu n. onko se viiden vai kymmenen maistelun jälkeen, Tuo on tärkeä asia muistaa mm. painonhallinnan kannalta, jolloin ruokatottumukset on oikeasti pistettävä uusiksi menemällä myös oman makumaailman ulkopuolelle ja löydettävä samalla itselle jatkoon parhaiten sopiva kevyempi ja terveellisempi elämä.

Lyylin viikonloppu brunssi-aamupala

Noin vuosi sitten maistoin ystävän suosittelemana ensimmäisen kerran tuorepuuroa ja, no, olihan se silloin jonkinlaista kaurapuuron korviketta, mutta en heti oikein innostunut. Jossain vaiheessa tämän painonhallintaprojektini aikana kuitenkin se aiempi perusaamiaiseni  ruisleipä-omena-tee tuli tiensä päähän ja lähdin kokeilemaan erilaisia kevennettyjä tuorepuuropöperöjä tilalle (puurotyttö kun olen). Ensimmäiset taisi olla tuolloin kaurahiutale-omena-chiansimen-jughurtti-vesi versioita, joita söin. Helppoja, kunhan vain muisti edellisenä iltana laittaa tekeytymään ja oikeasti kahden yön jälkeen se toinen annos oli vieläkin paremman makuinen. Ja aikalailla tuolla samalla linjalla olen edelleenkin, mutta makuja ja rakenteita on kokeilun jälkeen vaihdeltu.

Perusversio (n. 2-3 annosta)
1 dl kaurahiutaleita (tykkään perus Eloveenasta)
1 omena karkeaksi raastettuna
1 porkkana raastettuna
1 rkl chian siemeniä
n. 1/2 dl muita jyviä (esim. auringonkukan-, kurpitsan siemeniä)
n. 1 dl vähärasvaista kreikkalaista jughurttia
n. 1-2 dl vettä

Omena ja porkkana raastetaan (suoraan sopivan kokoiseen purkkiin), lisätäänä hiutaleet ja jyvät sekä jughurtti. Vettä lisätään sen verran, että puurosta tulee löysää velliä. Kansi päälle ja yöksi jääkaappiin. Ja nam, aamulla puuro valmista.

Hifistelyä:
Kaikki on mahdollista lisätä ja varioida, puuroni on joskus ollut myös muota "mitä nyt kaapista löytyy" , eli kaikenlaista on tullut kokeiltua paremmalla ja huonommalla menestyksellä, tässä niitä parempia:
- hedelmänä voi olla muutakin, esim. päärynä tai kauden marjoja
- porkkana on uusi lisäkkeeni, eli ilman tai kanssa, maun mukaan
- chian siemenet ovat hyviä, koska imevät nestettä ja tuovat puuroon mukavaa muotoa, mutta ilmankin pärjää tai korvaa pellavansiemenrouheella (suolisto kiittää!)
- siemenissä on valinnanvaraa ja kaiken moiset sekoitukset ovat sopivia (mantelit on toi hyviä), tuovat porkkanan lisäksi puuroon pientä purutuntumaa.
- lisämakua saa esim. ripauksesta vaniljasokeria, kardemummasta ja kanelista (hunajakin käy, mutta minun makuun liian makeaa)
- makeutta voi tuoda pienellä määrällä kyivattuja hedelmiä esim. rusinoita, karpaloita, luumuja tai taatelia
- nesteenä olen kokeillut piimastä jughurttiin, mehusta veteen, kookosmaitotölkin maidosta laimeampiin versioihin ja manteli- ja soijamaitoa. Joka aamu on ollut erilainen, toiset toiminut paremmin toiset, nojaa...
- puuron voi myös ajaa tasaisemmaksi sauvasekoittimella, mutta minusta siitä tuli turhan tahmeaa tuollalailla, nestettä olisi ehkä pitänyt lisätä tuolloin.

Viikonloppuna aamupalaan olen tehnyt lisäksi yksinkertaisen omeletin (2 munaa/hlö).
2 munaa
n. 2 rkl vettä
suola ja pippuri
lisäksi esim. makeita paprikakuutioita ja ruohosipulia
(ohut juustosiivu, tai ripaus -raastetta)
Vatkaa muna, vesi ja mausteet sekaisin. Paista pinnoitetulla pannulla ilman öljyä. Lisää pannulle hyytymisen aikana paprikakuutiot tai ruohosipulia.

Kyllä tuon aamiaisen jälkeen jaksaa lähteä ulkoilemaan, esim. viikonloppuisin olemme tehneet n. 9 km kävelylenkin, josta puolet matkasta sauvakävelyä ja puolet ilman. (Lisää painonhallintaprojektistani voi lukea harvakseltaan ylöspantuja tuntemuksia Lyyli lyllertää kuntoon-blogistani).

Huomioita painonhallinnan kannalta:
- Siemenet ja pähkinät sisältävät paljon hyviä rasvoja, mutta myös paljon energiaa. Käytä niitä kohtuudella, kourallinen päivässä riittää!
- Kuivat hedelmät ovat energiapommeja, niitäkin kohtuudella!
- Tarkista jughurtin rasva- ja sokeripitoisuus. Käytä maustamattomia versioita, lisää itse makua kauden marjoista. Totuta itsesi pois makeista sokerilisistä!
- Laimenna mehuja vedellä, mutta usein puhdas vesi on parasta.
- Tuorepuuro on hyvää, mutta oikein kaloritarkkana peruskaurapuuro sisältää vähemmän energiaa, joten älä lisää tänne liikaa "herkkuja". Ruotsalaisen sanonnan mukaan "Lagom är bäst!"







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!