Tällä kertaa käsittelyyni päätyi risottoklassikko Risotto Milanese eli kotoisammin Milanon risotto.
Risotto on minun lapsuudessa tarkoittanut lähinnä liha-tai kanaliemessä keitettyä riisiä, johon lisätty herne-maissi-paprikapussi ja grillatun kanan jämät ja curryä, lopputuloksena oli kouluruokalan kohtalaisen kuivaa pöperöä. No myöhemmin olen saanut onneksi oppia, että tuo oli aika kaukana oikeanlaisesta risotosta.
n. 7,5 dl kanalientä
50 g voita tai pari rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli (salotti jos mahdollista)
n. 3 dl risotto riisiä (avorio)
n. 1-2 dl valkoviiniä
sahramia
parmesaania (raastettuna ja lastuina)
(loraus kermaa)
Paloittele sipuli pieniksi kuutioiksi. Sulata voi kattilassa, lisää sipulikuutiot ja kuullota niitä kuitenkaan ruskistamatta n. 5 min. Lisää riisit ja kuullota ne siten, että ne muuttuvat lasimaisiksi, älä kuitenkaan paista niitä. Lisää ensin valkoviini koko ajan sekoittaen, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Jatka lisäämällä sahrami ja vajaa kolmannes kanaliemestä ja annan nesteen imeytyä riisiin välillä sekoittellen. Jatka nesteen lisäämistä pienissä erissä, kunnes neste ei enää imeydy ja riisit ovat al dente kypsiä (pieni purutuntuma). Tähän menee n. parikymmentä minuuttia. Lisää lopuksi kourallinen raastettua parmesaania ja tarkista maku. Risoton tulisi jäädä kostean valuvaksi.
Lisää pinnalle muutama parmesaanin lastu tarjolle tuotaessa.
Ristotto on hyvää sellaisenaankin, mutta lisukkeeksi sopii mainiosti mm. grillattuja karitsan kyljyksiä.
Emännän kommentit:
Meinasin aloittaa kirjoituksen, että tämähän on mainio ruoka, kun melkein kaikki ainekset löytyvät kodin ruokavarastosta, kunnes totesin, että itselläkin meinasi jäädä tekemättä, kun riisiä oli juuri ja juuri tarvittava määrä ja tuskin sahramikaan kuuluu monenkaan perusvarastoon. Omakin aikoinaan Dubaista tuliaisena tuotu sahramipussikin alkaa olla jo käytetty, joten kohta vähenee ihanat sahramiruuat :-(.
Aivan optimi koostumusta en tähän risotto annokseen saanut, hieman jäi kuivemmaksi, kun olin ajatellut (liekö syynä, että joutui aavistuksen odottamaan kyljysten kypsymistä). Mutta ihana maku siihen kuitenkin tuli, pidan niin tuosta sahramin hienostuneesta mausta.
Tästä tulikin mieleen, että edellisellä Italian/Rooman matkoillamme en ole törmännyt risotto ruokiin, Tämä saattaa olla kyllä ihan turisteille suunnatun pastan ja pitsan ylitarjonnasta johtuvaa sokeutta. Tulevalla lomallamme täytyykin olla tarkempi (ja avarakatseisempi) ja maistaa Italiassa paikanpäällä risottoa. Lomaa odotellessa!
Sinun risotto näyttää todella hyvältä! :)
VastaaPoistaOletko lähdössä Italiaan?