Tykkään käydä tuon saksalaisen ruokakauppaketjun myymälöissä aika ajoin. Mukavaa vaihtelua kotoiseen tuotevalikoimaan samalla kun siellä usein törmää myös ei niin tavallisiin tuotteisiin. Joku aika sitten matkaan tarttui pakastealtaasta paketti Mozartknödeleitä. Pakko myöntää, että minulle täysin uusi tuttavuus. Kyllä mozartkuulat ovat tuttuja ja knödelinkin olen mieltänyt jonkinlaiseksi perunaplalleroksi, mutta nämä yhdessä. No pakko näitä nyt ainakin on kerran kokeilla!
Pakkauksessa oli neljä valjun väristä palleroa (pyöreää perunaa) ja pussi hienoa "sahanpurun" näköistä sekoitusta. Ohjeen mukaan jäiset pallerot keitetään n. 10 min suolalla maustetussa vedessä ilman kantta. "Sahanpurut" eli korppujauhon ja sokerin seos kuumennetaan pannulla vähässä rasvassa ja kaadetaan palleroiden päällee tarjoillessa. Vinkin mukaan mukana voi tarjota marjoja tai marjakeittoa.
No näin tehtiin. Lopputuloksena oli makea suklaatäytteinen "juttu". Näin ensi kokemuksena en saanut mitään vau-reaktiota, mutta sellainen lievästi hyväksyvä kokemus. Hieman hämmentynyt olen. Aika paljon tässä maistui karvasmanteli, mutta suklaa oli hyvää. Sahanpuru oli juuri sitä, makeaa korppujauhoa.
Ei minusta vielä tämän kokemuksen jälkeen tule vissiin keski-eurooppalaista knöödeli fania. Mutta jännittävä kokemus kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos jo etukäteen palautteestasi!