sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talviaikasämpylät

Huomenta talvaikaan! Aamuvirkun ylimääräisen tunnin voi käyttää vaikka leipomalla heti aamutuimaan tuoreet sämpylät aamukahville. Varsinkin kun minusta on ihana yllättää ja herätellä puoliso tuoreen sämpylän tuoksuuun.  Pikkaisen enemmänhän näiden tekemiseen menee kohottamiseen kuin tuo yksi ylimääräinen tunti joten ihan pikasämpylöitä eivät kuitenkaan ole.


Juuri:
1/2 litraa vettä
2 pss kuivahiivaa
2 rkl siirappia
6 dl hiivaleipäjauhoja

Taikinaan:
2 tl suolaa
luraus öljyä
1/2 dl pellavansiemeniä
1 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3 dl spelttimannaa
3-5 dl hiivaleipäjauhoja

Mittaa kulhoon jauhot ja kuivahiiva, lisää hieman kädenlämpöista lämpimämpi vesi ja siirappi. Anna juuren käydä puolisen tuntia kelmulla peitettynä, kunnes kuplii iloisesti. (Tuoretta hiivaa käytettäessä hiiva liuotetaan kädenlämpöiseen veteeen, johon lisätään sirappi ja jauhot).
Lisää juureen luraus öljyä, suola ja haluamiasi jyviä tai raastetta sekä jauhoja siten, että taikinasta tulee hyvä leipoa. Vaivaa huolella. Pyöritä heti alustuksen jälkee sämpylät pellille (painoin sämpylät tässä vaiheessa vielä auringonkukansiemeniin). Kohota liinanalla.
Paista keskitasolla  225 asteessa n. 10-15 min.

Emännän kommentit
Olipa hyvä, että valitsin jauhopussin kyljestä idean juuritaikinasta. Samalla kun juuri oli valmis, huomasin silmissäni migreeniauran, joten jäi sopivasti tauko odotella auran poistumista sillä aikaa kun juuri tekeytyi. Tätä en kyllä todellakaan suosittele muille, mutta näin pääsi taas käymään.
Sämpylöissä sain taas  hieman noita hävikkituotteitanikin kulumaan,pelttimannaa ja auringonkukansiemeniä jäi enää yhden sämpyläsatsin verran jäljelle, jos en niitä ennen muualle saa tungettua.
Miehen sanoin, ooo, tosi tosi hyviä rakas! Voiko sitä enää parempaa komenttia aamulla saada.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!