Lissabonilainen hampurilainen

Lissaboniin ei ensimmäiseksi tulisi yhdistettyä hampurilaista, ennemminkin turskan. No kyllä sielä turskaa oli tarjolla kaikissa muodoissa (ehkä myös hampurilaisenakin?). Tällä kertaa kuitenkin lentoaikatauluista johtuen ensimmäisenä iltana, kun ei vielä osannut (tai jaksanut) etsiä muuta ruokapaikaksi kuin lähimmän auki olevan kuppilan, päädymme paikalliseen Music Burger hampurilaisravintolaan.

Porttugalin taitomme on olematon ja ko. paikassa ei ollut englannin kielistä ruokalistaa saatavilla lisäksi tarjoilijan (vaikka hyvin avulias olikin) englannin kielen taitokaan ei ollut omaani parempaa, joten selvittämistä oli. Päädyimme hänen suosittamaan versioon purilaisesta (joka sisälsi pekonia). Annokseen kuuluvien lisukkeiden kanssa jouduttiin hieman hämmennykseen ennen kuin ymmärsimme, että annokseen kuului valita kaksi kolmesta vaihtoehdosta, jotka olivat ranskanperunat, riisi ja pinaatti.

Tämä ei ole se alkuperäinen lissäbonilainen, vaan oma kotikeittiöversio.

Mikä hampurilaisen sitten tekee lissabonilaisen minulle? No tuo pinaatti, jonka valitsimme ranskisten seuraksi.  Se kuullosti oudolle, mutta vielä oudommalle kuullosti riisi. Mutta valinta ehdottomasti kannatti.

Pinaatista on tämän myötä tullut meille tämän hetken hittilisäke, näköjään tarjoan sitä lähes kaiken kanssa. Mutta hyväähän se on, ja helppoa. Huuhtelen pinaatinlehdet huolellisesti (jos kovin paksuruotisia, niin paksuommat voi ottaa pois). Kippaan kosteat lehdet pannnulle ja lisään tarvittaessa tilkan vettä, jossa annan lehtien pehmetä miedolla lämmöllä ja veden haihtua melkein pois. That's it. Suolaakin voi rouhasta mukaan, mutta mielestäni sitä ei tarvitse.

Toistamiseen emme  enää ennättäneet tuohon paikkaan hampurilaiselle vaan ruokamme oli enemmän kalapainotteista, joten aito kuva jäi puuttumaan (ensimmäisenä iltana kamera ei ollut mukana). Mutta paikka jäi tuosta pinaattilisästä kyllä mieleen.