sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kukkakaalipihvit

Kukkakaali on kiitollinen vihannes, sillä se taipuu moneen ja monen kaveriksi; muusiin, keittoon, lisukkeeksi, koristeksi ja nyt meillä testattiin kukkakaalipihvejä. Reseptintynkä on minulla ollut jo pitkään jemmassa ja monen monta kukkakaalinpäätä olen ostanut sitä varten, mutta koskaan eivät ole ainekset ja aika kohdanneet. Mutta nyt, olkaa hyvä:


1 keskikokoinen kukkakaali, (n. 500 g)
5 pekoni tai panchetta viipaletta
sipuli (kevätsipulia)
1 chili (vahvuus maun mukaan)
1 dl vehnäjauhoja
1/ tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
suola ja mustapippuri
öljyä paistamiseen


Paloitte kukkakaali pienemmiksi nupuiksi ja höyrytä kypsäksi, muttei ihan lötköksi. Jäähdytä nopeasti kypsä kaali kylmän veden alla huuhtelemalla, valuta kuivaksi. Soseuta nuput painelemalla ne perunanuijalla tai haarukalla massaksi. Valuta siivilässä ylimääräinen vesi pois, jos tarpeen.

Rapeuta pekoniviipaleet paistamalla niitä hieman ja paloittele pieniksi kuutioiksi. Kuullota myös kuutioitu sipuli (kevät sipulia ei tarvitse). Poista chilistä siemenet ja hienonna. Sekoita kananmunat, pekoni, sipuli, chili ja hieman suolaa ja pippuria keskenään.

Sekoita kukkakaalimassa ja kananmunaseos keskenään, lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin lisätty leivinjauhe (sekä halutessasi hieman voimakasmakuista juustoa). Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Kuumenna paistinpannu ja lisää hieman oljyä paistamiseen (voit käyttää myös pekonin paistorasvaa). Nosta pannulle reilun ruokalusikallisen kokoisia kekoja, litistä ne pannulla kevyesti pihveiksi. Paista
kummaltakin puolelta kauniin ruskeiksi keskilämmöllä.

Kastikkeeksi halutessaan pihveille sopii kermaviili/creme fraiche tai turkkilainen jughurttikastike, jossa maun mukaan yrttejä. Lisukkeeksi raikas salaatti.

Emännän kommentit:
Kyllä nämä pihvit olisi suonut jo aiemminkin tehdyksi ja tehdään varmaan toistekin meillä. Olivat oikein hyviä, sopivaa arkiruokaa. Mieleen tuli kesäinen herkkumme kukkakaali ja savukylkikastike (sipatti).

Resepti sopii myös mainiosti ylijäämäkukkakaalin käyttöön, vaikka tuskin kellään jää sentään noin paljoa valmiiksi keitettyä kukkakaalia yli.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!