torstai 28. huhtikuuta 2011

Kaali-smetanavuoka

Tuhti ja maukas kaalivuoka. Sain maistaa vastaavaa lounaspaikassa ja isossa keittiössä haudutettuna tämä olikin tosi hyvää, joten keittäjäähän oli pakko haastatella reseptistä. Pääsin nyt vihdoin kokeilemaan tätä kun kaapista löytyi juuri sopivat ainekset viikonlopun jäljiltä. Resepti on maun ja muistin mukaa sovellettu ja ihan mukiinmeneväähän tästäkin tuli.

n. 1 kg kaalia
1 sipuli
1 kirpakka iso omena
tilkka öljyä kattilaan
1-2 rkl hunajaa
(yrtti)suolaa
mustapippuria
 n. 3 dl smetanaa

Suikaloi kaali, pieni sipuli ja paloittele omena. Kuullota kattilassa ensin sipulit ja lisää kaalisuikaleet sekä omenapalat. Kullota nämäkin. Lisää n. dl smetanaa ja anna hautua välillä sekoitellen jonkin aikaa kattilassa, että kaali pehmenee. Mausta. Siirrä seos uunivuokaan ja laita loppu smetana päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. tunti.

Hyvää sinällään ja sopii lisäkkeeksi esim. lampaalle,  bratvurstille. Myös puolukkasurvos sopii mainiosti kaveriksi.

Emännän kommentti:
Hauduttamiseen kannattaa panostaa, eli ei kannata hosua tämän kanssa. Kaalista tulee makeampi pidemmän haudutuksen jälkeen (varsinkin kun minulla oli käytössä talvikaalia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!