sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Papu-kaalisoppa

Idea tehdä tätä soppaa tuli tällä kertaa kyllä ihan puhtaasti ruokasivujen surffauksen seurauksena, jos tässä taannoin ihmettelin kumpi oli ensin minä vai muut, niin nyt muut. Tämä vaan sopi kuin nenä päähän, kun ajatus oli samalla vaivalla valmistaa ruokaa viikolle lämmitettäväksi. Keitos on jonkinlainen mukaelma italialaisesta ribollita klassikosta, paino sanalla mukaelma. Kaali on tässä ihan perusvalkokaalia, kun sitä nyt sattui olemaan kotona.


1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 porkkanaa
2-3 sellerinvartta
n. 500 g kaalia
pätkä mietoa chiliä
laakerinlehti
valkopapuja (kts. keitto-ohje)
1 tlk tomaatteja 
n.½ l lihalientä
suolaa
mustapippuria
timjamia



Lisäksi:
oliiviöljyä
hyvää leipää

Papujen käsittely:
Liota pavut 8-10 tuntia kylmässä vedessä. Huutele ja keitä runsaassa suolalla mustetussa vedessä n. tunti. Valuta vesi pois.
Papuja voi keittää kerralla suuremmankin määrän ja pakastaa seuraavaa tarvetta varten.

Vihannekset käsitellään kuorimalla ja paloittelemalla sopiviin kuutiohin/suikaleisiin. Kuumenna tilkka öljyä ison kattilan pohjalla. Kuullota vihanneksia siinä ensin n. viitisen minuuttia. Lisää tämän jälkeen tomaattit, pavut vesi/lihaliemi ja muut mausteet. Anna keitoksen porista n. puolisen tuntia, kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Tarjoa hyvän leivän ja oliiviöljyn kera. (Lurauta annoksen pinnalle vähän öljyä, toppaa leipää liemeen).



Emännän kommentit:
Papujen itse keittämisen moni kokee vaivalloiseksi. No onhan se jos ei edellisenä iltana muista laittaa niitä likoamaaan, mutta muuten se on kyllä ehdottomasti suositeltavampi tapa kuin tölkitetyt.
Mutta soppa sitten. Voiko tuosta ainesluettelosta saada muuta kuin varsin maukkaan ruokaisan maalaisruuan aikaiseksi. Tosi hyvää ja riittoisaa ja kun maut vielä kypsyvät seistessä ja paranevat uudelleen lämmityksestä, arki-iltanakin saa tosi maukkaan ruuan nopeasti isompaankin nälkään. Eri asia on sitten he, jotka vierastavat pelkkää kasvisruokaa ja papuja, he nyrpistäköön tälle rauhassa.

1 kommentti:

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!