keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Paahdettu parsakaali

Joskus yksinkertaiset jutut ovat yllättävän hyviä, kuten tämäkin uunissa paahdettu parsakaali. Moni meistä varmaankin totutusti keittää parsakaalin (joskus jopa ylikypsäksi), mutta uuniin sitä tulee harvemmin laitettua. Yllätyin itsekin, kuinka herkullinen lisuke tästä tuli!


300 g parsakaalia (tai enemmän)
2-3 valkosipulinkynttä
1-2 rkl oliiviöljyä
suolaa

Laita uuni lämpenemään 200 aseteeseen. Laita leivinpaperi uunipellille.
Paloittele parsakaalit nupuiksi, jätä varttakin mukaan, ei sitä tarvitse aina pois heittää. Viipaloi valkosipulinkynnet.  Laita palat kulhoon tai suljettavavaan pussiin ja lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä ja suolaa, ja ravistele sekaisin. Kaada kaikki paperin päälle pellille.
Paahda uunissa n. 15-20 min, kunnes nuput hieman ruskistuvat, varo kuitenkin polttamasta.

Päälle voi raastaa parmesaania (tai muuta voimakasta juustoa) tai puristaa hieman sitruunaa ja raastaa sitruunan kuorta.
Tarjoa heti lämpimänä lisukeena tai syö sellaisenaan.

Emännän kommentit:
Näin joulun alla on hyvä tehdä hieman tilaa raskaammille jouluruuille ja syödä hieman kevyemmin jo ennakkoon.
No, ei tuo meidän koko annos noin kevyt ollut. Saman pellinkulmalla paahdoin lisukkeeksi procuitto kinkkua, kanafile olisi myös ollut aika mainio lisuke/pääruoka. Tällä kertaa kaapissa ei ollut sopivaa juustoä, joten raastettu sitruunakuori toimi tosi mainiosti.
Minulla oli aikoinaa tuollainen pienimuotoinen broccoli-haaste, tämä olisi sopinut siihen kyllä paljon paremmin. Eli parempi myöhemmin, vai miten se meni.




1 kommentti:

  1. Koitappas kuule sillai, että pistät parsakaalin tehosekoittimeen (tai sauvasekoittimella) ja sur-rur -> muruksi. Paista pannulla valkosipulin kera, ei että on hyvää! Broccoliriisiä siis!

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!