keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Al rahib (baba ganooj), "munakoiso-paprika-tomaatti mössö"

Kevään Jordanian matkan tuliaisena tietysti piti tuoda paikalliseen ruokaan ohjeistava teos: Jordanian cooking (Baydoun, Halawani). Kirjakauppias (kertomansa mukaan myös kirjan tuottaja) suositteli ehdottomasti tekemään paikallista perinneherkkua Mansafia (maustettua lammasta jughurtissa). Vielä minulla ei ole ollut tilaisuutta tuon tekemiseen, mutta tällä kertaa ohjeista valikoitui kesäiseksi grillatun lisukkeeksi sopiva  "röra" (ruotsalaittain ilmaistuna) eli jonkinlainen mössö.



1 kg grillattua munakoisoa (kuorittu ja paloiteltu)
1 vihreä paprika hienoksi kuutioituna
1 keskikokoinen sipuli hienoksi pilkottuna (* unohtui tekemästäni)
3 valkosipulin kynttä (suolan kanssa työlaudalla murskattuna)
1/2 kg tomatteja kuorittuna ja hienoksi paloiteltuna
1/2 dl sitruunamehua
1 tl suolaa
loraus oliiviöljyä

Grillaa munakoiso pehmeäksi (esim. uunissa n. 225 astetta ja 1/2 h halkaistuna). Otas sisus talteen ja paloittele.
paloittele muuta ainekset hienon hienoksi (tomaatteista valutin ylimääräisen nesteen pois). Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Tarjoa laakeasta astiasta vaalean leivän (esim. pita) kanssa.

Emännän kommentit:
Vaikka tuo sipuli unohtuikin oli oikein onnistunut mössö. Vaalean leivän lisäksi sopii varsin hyvin rasvaisen grillatun lihan seuraksi.
Valkosipulin kanssa kannattaa olla varovainen, ettei maistu liikaa yli muiden makujen.

Arabikeittiö ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten perillä oli paljon uutta ihmeteltävää. Hotellin aamiainen oli jo elämys, turkkilaistyyppistä jughurttia maustettuna sumakilla ja zatarilla tai ilman, erilaisia tarhoja (humus, motabal, labah?) halvaa, vihanneksia, falafeleja.... No löytyi sieltä jokunen juusto ja kunkkuviipalekin. Vaaleaa leipää eri muodoissa. Niin ja eräänlainen tuorekaurapuuro, joka oli muhitettu kermaisessa jughurtissa -  tämä oli minun suosikkini (puurotyttö kun olen). Tämä aamiaistarjoilu toistui kyllä lähes samanlaisena niin lounaan kuin illallisen alkupalanakin, ilman tuota puuroa tietysti. Mutta aina tuntui olevan tarjolla erilaisia jughurtti, kikherne tai munakoiso tahnoja leivän kera. Ei tuo minua haitannut, koska viikon aikana en ennättänyt niihin kyllästyä. Perinteiseen eurooppalaiseen ruokaan tottuneelle olisi voinut olla haasteita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!