sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Polenta-vuokaleipä


Sattumat kohdallaan. Olen jo tovin mielessäni haaveillut käyttäväni polentaa leivonnassa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi, saati sattunut törmäämään minkäänlaiseen leivontaohjeeseen, josta olisin voinut poimia pientä vinkkiä pohjalle. Nyt sittem vastaan tuli tämä  resepti ja kun melkein kaikkia reseptin aineksia oli kotonakin, enää ei tarvittu kuin sopivaa hetkeä ja syytä leivontaan. Ja niitähän löytyy, varsinkin syitä.


Alkuperäisresepti on annosteltu grammoissa ja milleissä, tähän olen kääntänyt ne n. dl mittoihin, eli siihen annostukseen, jota itse käytin.

200 g kuivattuja viikunoita
0,5 dl  brandyä/sherryä
200 g suolatonta voita
n. dl  g  hunajaa (juoksevaa)
3 kananmunaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl raastettua appelsiininkuorta
1 omena raastettuna
50 g pinjansiemeniä
1,5 dl mantelijauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maissipolentasuurimoita
1,3 dl maitoa
1 tl vaniljaesanssia

Mittaa viikunat, brandy ja 1rkl vettä kattilaan. Kiehauta ja käännä lämpö pois. Anna maustua kunnes viikunat ovat imeneet kaiken nesteen itseensä. Jäähdytä viikunat ja leikkaa ne silpuksi.

Vaahdota pehmeä voi ja sekoita joukkoon hunaja. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen. Sekoita kaikki kuivat aineet puuhaarukalla massaan.Sekoita maito ja vaniljaesanssi keskenään, lisää taikinaan.Vatkaa munanvalkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi, nostele vaahto taikinan sekaan.

Kaada taikina tasaisesti leipävuokaan. Paista 170° uunissa noin 50 minuuttia kunnes pinta on kullan ruskea.

Emännän kommentit:
Tämä ei ollut sittenkään minun makuun. Liekö jauhomäärien muunnos kuitenkaan mennyt ihan niinkuin piti, vai missä syy, koska kakusta tuli tosi rasvaisen tuntuinen. No onhan siinä rasvaisia aineksiakin, mutta silti.
Brandyn vaihdoin sherryksi, en raaskinut avata isoa konjakkipulloa tähän, kun tuo sherrypullo oli vieressä vajaana. Lisäsin leivinjauhetta, alkuperäinen 1/4 tl kuullosti kovin vähältä nostattamaan mitään.
Rasvaisuutensa takia tämä kakku taitaa jäädä meillä jopa syömättä maistiaispaloja lukuunottamatta.


Stockmannin resepteistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!