sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Graavilohisalaatti

Talvella tulee luvattoman vähän tehtyä salaattiannoksia. Tuntuu, että mielummn tekisi keiton tai muun lämpimän annoksen. Tässä pidin tuon perunalisäkeen haaleana, joten ihan kylmää salaattia ei nyt tarvinnut nauttia.Olin jo ennättänyt kaipaamaan graavikalaa, meillä savustetut versiot ovat olleet viimeikoina suosiossa. Nyt kuitenkin oli tullut suolattua neljännes kala, joten siitä jäi vielä vielä tällaiseen ruokaisaan salaattiin.


250 g graavilohta
4 keitettyä perunaa
1 punasipuli
1 rkl kapriksia
0,5-1 dl oliiviöljyä
2 rkl viinietikkaa
ripaus sokeria
1 tl kuivattua rakuunaa
mustapippuria
suolaa
4 kananmunaa
salaattia
auringonkukansiemeniä

Kuutioi kypsät (lämpimät) perunat lohkoiksi ja leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Lisää kulhoon perunalohkot, sipuli ja kaprikset.
Sekoita öljy, etikka ja sokeri. Mausta suolalla, mustapippurilla ja rakuunalla. Kaada kastike peruna-sipulisalaatin joukkoon.
Keitä kananmunat koviksi ja jäähdytä ne. Kuori ja lohko munat.Revi huuhdellut salaatinlehdet käsin paloiksi. Leikkaa graavilohi ohuiksi viipaleiksi.
Asettele salaatinlehdet pediksi tarjoiluastiaan, kokoa perunasalaatti keskelle ja asettele salaatille lohiviipaleet ja kananmunalohkot. Päälle kourallinen auringonkukansiemeniä antamaan mukavaa rapeutta.

Emännän kommentit:
Perunalajike kannattaa valita kiinteä, itselläni ei ollut kuin van Gocheja kotona, ja ne olivat hieman liian jauhoisia, jotta lopputulos olisi ollut paras mahdollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!