keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hävikkitunnustus 2

Keväällä olleen "Hävikistä herkuksi" kampanjan innostamana siivosin silloin jääkaappini hävikit ja koetin ryhdistäytyä ylimääräisten kerryttämisestä sinne. No, kesä onkin mennyt aika hyvin, jääkaapista on nähnyt hienosti kaikki tavarat ja paria tuorejuusto"aarretta" lukuunottamatta kaikki on kulunut päiväysjärjestyksessä.
Samaa ei voi sanoa kuivatarvikkeista.


Ylimääräisen vapaapäivän käytin kaappien siivoamiseen. Taidan olla kummallinen ihminen, mutta joskus oikein nautin kaappien siivoamisesta. Ensin sai kyytiä vaatekaapista kulahtaneeet ja pienet vaatteet ja perään vielä ne kaapit, joilla lienee suurin syy siihen, että vaatekaapista löytyy liian pieniä vaatteita, eli  jauhot yms. Tai eihän nuo kaapit ja siellä olevat raaka-aineet ole syyllisiä, vain se osa, joka niistä on jo käytetty ja hankittu erilaisia herkkuhetkiä varten. Nämähän ovat niitä ylijääneitä, joista vasta nyt tehdään huonon omantunnon saattelemana syötävää (hävitä vai hyödynnä herkuksi vyötärölle?) .

Saaliiksi tuli yksi iso muovikassillinen vaatteita roskiin, pienempi kassillinen pelastuarmeijalle ja puoli pöydällistä parasta ennen päiväyksensä ylittäneitä tai juuri sillä hilkulla olevia ruoka-aineita. Riisiä (tummaa- ja puuro-), rikottua ohraa, kaurahiutaleita (tämä oli yllätys), polentaa, maissitärkkelystä, siirappia, multi sokeri, auringonkukan- ja pellavansiemeniä, linssejä,  taatelia, vaniljakreemijauhetta, kaakaota, esspressojauhetta, papuja tomaatissa, tonnikalapurkki, bearnaisekastike pusseja ja samariinia. Tuota viimeistä tarvittiinkin heti kun tuon määrän näin. Ja vielä jäi tutkimatta tarkemmin mausteet, vain monta vuotta sitten Dubaista tuomani maustekokoelma pääsi tähän sakkiin.

Huh huh, tuossa nuo nyt odottavat pöydällä loppusijoitusta. Jotain tuli jo heti tehtyäkin syömäkuntoon;

Tonnikalapitsa, tähän sain kulutettua tuon tonnikalapurkin lisäksi jääkaapista vielä pari juustonkannikkaa, vajaan oliivipurkin ja tomaattisosetuubin lopun.


Suklaamuffinsseja, joihin meni osa essperossojauheesta, tumma kaakaojauhe, myslipussin jämä. Koristeeksi vielä jääkaapista suklaakerma (päiväys elokuulta!!) johon pikkasen lipsahti liikaa tuota vaniljakreemijauhetta, jolloin kuorrutteesta tuli niin tönkköä, että ei sitä pursotettukaan enää.


Suunnitelmissa on vielä viikonlopuna herkutella ainakin  uuniriisi-ohrapuurolla (ohrajyviä on sen verran vähän, että täytyy laitaan riisiä joukkoon).  Multisokeri "täytyy" herkutella pannacotan kera (hyvä syy tehdä sitäkin), maissitärkkelyksen saa kulumaan mm. kerroskiisseliin. Vaniljakreemin voisi tehdä viinerintäytteeksi (ja vihreä kirsikka koristeeksi) tai omenapiirakkaa maustamaan. Tosi herkkuja tiedossa ja lisää pieniä vaatteita.

Vielä pitäisi kehitellä linsseille ja tölkkipavuille sopiva ruoka. Ja taateli, kertokaa mitä muuta taatelipalasta (2 kpl + pussi pienempia paloja) voisi muuta tehdä kuin taatelikakkua. Joukuun on vielä niin kauan aikaa, että ihan vielä ei taatelikakku houkuta. Mutta olenpahan ainakin tältä osin ajoissa joulusiivouksen aloituksessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!