sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sitruunapastaa broilerin paistileikkeelle

Olen monesti miettinyt mikä ohjaa eniten sitä, mitä meillä laitetaan ruuaksi. Onko se vuodenajalle tyypilliset ruuat, oikeasti omat mielihalut vai se mitä lukiessa/surffatessa näkee. Jonkin verran nimittäin hämmentää se, että mielestäni liiankin usein,  kun minun mieleeni plopsahtaa joku mielihalu, ajatus tai olen valmistanut jotain, niin jopas lehdissä tai netin ruokapalstoilla on juuri samoja ohjeita ajankohtaisina näkyvästi esillä. Näenkö etiäisiä vai lukeeko joku ajatuksiani?

Näin kävi nytkin, juuri kun olin suunnitellut tekeväni raikasta sitruunapastaa ja siihen paistaa näitä paistileikkeitä lisukkeeksi, niin jopas Ruokala ennätti julkaista samankaltaisen ohjeen. No näin minä kuitenkin tein tämän meille.


1 sitruuna (kuori ja mehu)
1 sipuli
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl ruokakermaa
1 dl persiljasilppua
1 dl parmesaania raasteena
ripaus suolaa
rouhaisu mustapippuria

Lisänä:
tuorepastaa
broilerin paistileikkeitä

Pese sitruuna huolellisesti, raasta kuoren keltainen osa ja purista mehu. Kuori ja paloittele sipuli pieniksi kuutioiksi.
Kuullota sipulikuutiot tilkassa öljyä. Lisää valkoviini, kerma sekä raastettu sitruunan kuori ja hauduta hetken aikaa. Lisää sitruunan mehu sekä raastettu parmesaani. Kuumenna kastike. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää joukkoon silputtua persiljaa.

Paista broilerin paistileikkeet pannulla kypsiksi ja rapeakuorisiksi sekä keitä tuorepasta. 

Emännän kommentit:
Raikas pastakastike, joka sopii nauttia ihan sellaisenaan ilman "substanssi" lisääkin. Broilerin sijaan sopii  mm. lämminsavustettu lohipala kaveriksi. Hyvää kotiruokaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!