sunnuntai 24. elokuuta 2014

(korianteri-appelsiini-juusto) Porkkanakeitto

Porkkanakeitto, jossa paljon hyviä makuja. Helppo, hyvä ja edullinen lounaskeitto, jonka voi ottaa myös evääksi tai kotiin tullessa vain lämmittää. Jos keitossa oleva korianteri ei ole oma suosikkimakusi, mm. rakuuna tai persilja sopii yhtähyvin maustamaan tätä aurinkoista keittoa!


n. 500 g porkkanoita
1 sipuli (tai kaksi penempää)
8 dl vettä + 2 kana- tai kasvisliemi kuutiota
1 appelsiini (kuori ja mehu)
1/2 purkkia tuorejuustoa
valkopippuria

Kuori ja paloittele porkkanat kiekoiksi ja sipulit kuutioiksi. Kuullota niitä kattilassa tilkassa öljyä hetki. Lisää vesi ja liemikuutiot. Lisää joukkoon myös korianterin varret ja osa lehdistä. Keitä vihanneksia kunnes porkkanat tuntuvat pehmeiltä. Soseuta keitto.
Lisää appelsiininkuoriraaste sekä mehu ja  sulata lopuksi tuorejuusto keittoon. Lisää mausteeksi ja koristeeksi loput koriaterinlehdet. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vielä ripaus valkopippuria ja suolaa.

Lisäkkeeksi eim. krutonkeja (eli pannulla oliiviöljyssä paahdettuja maalaisleivän kuutioita).

Emännän kommentit:
Oi oi, kylläpäs tuli maukas keitto, mieskin rapsutti lautasen ihan puhtaaksi, olisi varmaan kiellläkin nuollut, jos olisi kehdannut. Vai jäikö hänelle nälkä?  Ei jäänyt, sillä juusto teki tästä sopivan ruokaisan, ja kun jälkiruuaksi oli vielä luvassa pankkaria, niin hyvää keittoa olisi vaan syonyt enemmän.

Korianteri oli minulla aikasemmin sellainen mauste jota välttelin. Nyt se kuitenkin maistuu tosi hyvin, ja tungenkin sitä melkien kaikkeen. Mutta kuten usein, korianterin voi korvata toisella yrtillä.




torstai 21. elokuuta 2014

Paistettu pasta

Tällainen sekameteliannos syntyi kesäkodin jääkaapin tyhjennyksestä ennen kotiin lähtöä.
Paistettu riisi on monelle tuttua, mutta harvemmin tulee pastaa paistettua. Tällä kertaa paistaminen oli kuitenkin näppärin tapa lämmittää edellisen päivän ylijäämäpasta yhdessä vihannesten kera. Varsin yksinkertainen mutta kauniin värikäs annos. Jos olisi ollut vielä pestoa kaapissa, niin olisi ollut ihan "högsta betyg" annos.

Vaikka tämä oli tällainen hävikki ruoka meille, niin kyllä tämän sopii ihan tarkoituksellakin tehdä kaapin kasviksista.


keitettyä ylijäämä pastaa (joukossa oli hieman myös parmesaaniraastetta)
kesäkurpitsaa
kesäsipuli varsineen
suippopaprikaa
tomaattia
suola ja pippuria
yrttejä

Paloittele vihannekset. Freesaa muita paitsi tomaattia hetki pannulla tilkassa öljyä Lisää joukkoon pasta ja kääntele se kasvisten joukkoon ja paista kunnes lämminnyt. Lisää lopuksi tomaattilohkot ja anna niiden lämmetä ja nesteen irrota. (Lisää lopuksi hieman pestoa mausteeksi).

Emännän kommentit:
Kesäkodin jääkaappiin oli taas jäänyt varsinainen kirjo vihannesten loppuja enkä raskinut niitä poiskaan heittää mutten myöskään voinut niitä kotiinkaan tuoda. Tästä tuli kuitenin juuri sopiva annos kun tiedossa oli vielä laivan herkkupöytä.
Peston sijaan tuohon olisi voinut myös tuhota mahdollisen tuorejuustopurkin lopun, mutta hämmästyksekseni minulta ei nyt sellaista löytynyt, vaikka niin usein noita juustopurkin jämiä kaapissani luuraa.

Välillä tuntuu, että minun keittiössä tehdään vain tällaisia jämäruokia. Minun olisi varmaankin seuraavaksi opeteltava ostamaan ja tekemään hieman vähemmän, jotta aina ei jäisi jotain vanhenemisvaaraan. Olen sentään päässyt jo irti tuosta aiemmasta paheestani, tuorejuuston hamstrauksesta, niitä ei ole pitkään aikaan ostettu, mitä nyt noita voileipäkakkuja varten.

Tulevaa Havikkiviikoa odotellessa on taas kiva aloittaa kokkailu omassa kotikeittiössä.




maanantai 11. elokuuta 2014

Candy-kakku ja se tarjottu voileipäkakku

Niin ne suunnitelmat muuttuu - ei tullut voileipäkakusta vegekakkua ja täytekakkukin oli ihan muuta mitä ajattelin. Mutta juhlaväki oli vaikuttunut ja tuntuivat tyytyväisiltä. Emännällä kyllä pientä sanomista, mutta olosuhteisiin nähden onnistuneet juhlatarjoilut!


Tätä voileipäkakkuahan harjoittelin pari postausta sitten. 
Siihen tuli lopulta täytteen osalta muutoksia kuten otaksuin. Tsatsiki täyte oli entisensä, mutta toisena täytteenä oli katkarapuja tuorejuusto-jughurttiseoksessa tillin kera. Koko kakku oli tehty ruis-paahtolevastä. Päällystetty tuorejuusto-jughurtti seoksella ja koristeilla, kuten kylmäsavulohi, katkaravut, merilevä-salaatti ja tomaatinkuoriruusut. 

Mutta eihän juhlat ole juhlat, jos niissä ei ole tårta-tarjoilua!


Tämä Candy-King karkkikakku aiheutti valtavan innostuksen vieraiden joukossa, jonka ikähaarukka oli kunnioitettavat 47-76 vuotta, ei siis ihan lastenjuhlat! 

Ehkä kostutusnesteellä oli jotain osuutta kehuihin (laimennettua konjakkia) sitten kun maistoivat, mutta kun nuo karkit olivat kuulemma valtava innovaatio! Tarkoitus oli kyllä tehdä ihan perinteinen marjakakku, mutta kun en ymmärtänyt niiden löytyvän vasta kaupan eteisestä sieltä poistuttaessa ja etsinnän tuskassa olin jo päätynyt ainoaan aamuvarhaisella keksimäni värikkääseen vaihtoehtoon, karkkeihin. 
Sisällä oli litteitä persikoita paloiteltuna rahka-kermaan, hieman vaniljasokeria mausteena. Kakkupohja tehty yhtä paljon munia, sokeria ja vehnäjauho+perunajauho menetelmällä. 

Kumpikin kakku täytettiin edellisenä iltana ja saivat vetäytyä yönyli jääkaapissa. Koristelut ennen tarjoilua.

Emännän kommentit:
Aina löytyy parannettavaa, tällä kertaa taas hieman nuukailin kostutuksessa, en paljoa, mutta jonkin verran olisi voinut olla kosteampaa. Mutta parempi näin päin, kuin olisi ihan mössöksi mennyt. 




lauantai 9. elokuuta 2014

Vesimeloni - miten sen paloittelee helposti?

Vieläkö paloittelet vesimelonin lohkoiksi, ja syödessä syljeskelet toisesta suupielestä siemeniä samalla kun naama ja nenä on punaisena mehusta? "Meloninastuttajat" ovat jo lähes poistaneet vesimelonista siemenet ja pienentäneet niiden kokoa, jopa neliskanttisia yksilöitäkin on saatavilla. Netin ihmemaasta löysin vielä näppärän paloitteluohjeen, joten nyt nuo vanhat hankaluudet ovat poistuneet ja melonia on tullutkin helteillä syötyä pallo poikineen.

Tarjoiluehdotus!

Näin leikkaat näppäriä suupaloja:



1. Puolita meloni.





2. Leikkaa puolikas haluamasi levuisiksi viipaleiksi.






3. Käännä meloninpuolikasta alustalla 90 astetta.





4. Leikkaa samankokoisia viipaleita kuin yllä, joista muodostuu neliöitä. Keskikohdan paloissa on kuorta vain vähän, sivupaloissa tietysti enemmään.




5. Asettele keskipalat tarjolle (voi nuo sivupalatkin laittaa).





Meloni tikut (tai kuutiot) voi maustaa esim:

1/2 kylmää vesimelonia
(2 rkl öljyä)
1 lietin mehu
2 tl sormisuolaa
1 rkl tinjamin lehtiä
(mustapippuria.)

Emännän kommentit:
Kas kun ei ole tullut mieleen noin melonia pieniä aiemmin. Varsin näppärä kino, kun joku sen on ensin neuvonut.


perjantai 8. elokuuta 2014

Smoothie

Tässä yksi smoothie-esimerkki kaikkien muiden kaltaistensa joukossa.
Erilaisia smoothie reseptejä on blogit täynnä, joten miksi minä tästä kirjoittamaan. No vaikka ihan sen takia, että puolentoistavuoden takainen isännän saama joululahjablenderi on vihdoin päässyt oikeisiin töihin ja näitä on hellesäällä nautittu aamulenkin jälkeiseen virkistykseen.


Smoothie on kiva juoma, siihen voi tunkea niin monenlaisia juttuja, että en ole vielä kertaakaan saanut samanmakuista toisella kertaa. No kuten meillä on tapana, yleensä lisäilen tänne niitä jääkaapin aarteita, jotka meinaavat jäädä muuten käyttämättä.

Pohjana on usein miten ollut ( tästä tulee n. 2-3 annosta)
n. 1/2 kurkku
n. 2 lehtikaalinlehteä (paksu ruoti poistettuna)
4-5 rkl (runsasta) vähärasvaista maustamatonta kreikkalaistyyppistä jughurttia (Lidlin isosta pönikästä)
n 1/2 pakastettu banaani (pakastettu palasina)
1-2 rkl seesaminsiemeniä
loraus vettä (n. puoli desiä-desi)

Lisäksi jotain muuta hedelmää sen mukaan mitä kaapista löytynytesim.
- appelsiini kalvottomina lohkoina
- puolikkaan sitruunan mehu
- kourallinen viinirypäleitä
- nektariinipaloja
- marjoja
- yrttejä (minttu, persilja yms)

Kaikki aineet blenderiin ja pulssi-toiminnolla ensin rikki ja sitten tovi vielä sekoitusta.

Emännän kommentit:
Helppoa kuin heinän teko ja hyvää!
Paras yhdistelmä on tähän asti ollut kun tuon pohjareseptin lisänä ollut sitruunaa ja viinirypäleitä. Myös mango-tuorejuusto appelsiinin kanssa maistui.

Ehdoton juttu on ollut nuo pakastetut banaanisiivut. Niitä nyt söisi helteellä ihan sinällään, mutta korvaavat tässä hyvin niin muut makeutusaineet kuin jääpalatkin. Ensin ihmettelin, kun jossain reseptissä törmäsin pakastettuun banaaniin, kun banaanihan ei oikein tykkää jääkaappikylmästä, mutta pakastin on sille kyllä ehdottoman hyvä kaveri. Jos banaania on tullut ostettua joskus menekkiä enemmän, siivuta ja laita esim. piirakkavuokan pohjalle pakastumaan. Tosi hyviä välipaloja!




torstai 7. elokuuta 2014

Kukkakaalivanukas

Viime aikoina olen keskittynyt enempi reseptien keräämiseen kuin ruuanlaittoon, joten nyt oli jo aika aloittaa keräilysaaliin kokeileminen. Koska kauden mukaan tulisi mennä, niin aloitetaan viimeisimmästä kokoelman leikkeestä, eli hesarin kukkakaalivanukkaasta. Lehden kuva oli houkutteleva ja toi mieleen kesäkeiton, joka puolestaan on yksi minun kesäruokasuosikeista, mutta niin monen inhokki. (Lehden kuva annoksesta oli kyllä paljon parempi kuin omani, jonka asettelu on lievästi sanottuna hieman hätäinen)

Kesäkeitto uudessa muodossa!

300 g kukkakaalin nuppuja
50 g voita
3dl vettä 
2dl kermaa 
2 liivatelehteä 
1 tl suolaa

Kuullota tasakokoisia kukkakaalin nuppuja 2 minuuttia voissa.
Lisää kiehuvavesi. Kypsennä kannen alla miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää kerma ja kiehauta.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 2minuuttia, puristele kuiviksi.
Aja kukkakaali-kermaseos samettiseksi soseeksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää liotetut liivatelehdet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla.
Kun seos on noin huoneenlämpöistä, kaada se kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan (halkaisija 20 cm). Anna jähmettyäjääkaapissa vähintään 5 tuntia.
Kumoa tarjoiluastiaan ja koristele kauden tuoreilla vihanneksilla.

Emännän kommentit:
Tällä kertaa noudatin yllä olevaa hesarin ohjetta gramman tarkkuudella, koska tuli keittiövaaka taannoin ostettua ja pitäähän investoinnille jotain käyttöä löytää. Hieman kritisoin tuota liivatteen määrää annoksessa. Pidin sitä jo alkuaan hieman pienenä, ja minun makuun lisäisin määrää yhdellä kokonaisella lehdellä. Reseptin annostuksella (2 lehteä) vanukkaasta tuli juuri ja juuri muodossaan pysyvä, kuitenkin kaukana alkuperäisen kuvan kiinteästä vanukkaasta.

Itse vanukas sinänsä oli muuten samettisen pehmeä ja oikein hyvän makuinen, mitä tuolla voi- ja kermamäärällä voi odottaakin. Mausta tuli todella mieleen kesäkeitto, mutta koska annos on kylmä luulisin, että kesäkeittoa vierastavat kykenisivät tätä sietämään. Ainakin vieraani, jotka tuunnustautuivat tulevansa kesäkeittosta pahoinvoiviksi, selvisivät tästä kokoemuksesta ihan hyvin.



keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kasvisvoileipäkakun testiversio

Tässä vetristetään voileipäkakun tekoa vähän samoin opein, kun äiti on aikoinaan neuvonut kutomisessa. Kannattaa tehdä aluksi tilkku käsialanäytteeksi, ennen kuin aloittaa varsinaisen puseron kutomisen. Tulee alusta asti tasaisempaa jälkeä. Hyvä neuvo, jota kannatta muutenkin noudattaa jos jotain ei ole pitkään aikaan tehnyt.

Tällä kertaa edessä on jonkin verran haastavat kaffekalaasit, joissa olosuhteet ja vieraiden makutottumukset eivät kohtaa aivan helposti.  Tällainen testikakku nyt sitten tuli:



n. 12-14 viipaletta TaikaRuis paahtoleipää 
n. 6-7 viipaletta vaaleaa paahtoleipää

Tsatsiki-täyte:
1 kurkku
1/2 valkosipulinkynsi
200g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 valutettua kreikkalaista jughurttia (0,3%)

Paprika-täyte:
1 punainen paprika
1 keltainen  paprika
200 g aurinkotomaatti tuorejuustoa
n. 1 dl valutettua kreikkalaista jughurttia

Päälle:
maustamatonta tuorejuustoa
salaattia ja muita kasviksia

Alkuvalmistelut: Laita jughurtti valumaan suodatinpaperilla vuorattuun siivilään tai isoon kahvinsuodattimeen. Valuta ainakin n. vuorokausi. Tuo käyttämäni 0,3% kreikkalainen jughurtti on kovin vetistä, mutta valuttamalla siitä tulee varsin hyvää ja monikäyttöistä. (Rasvaisempi >10% ei tarvitse noin pitkää valutusaikaa 1-2 h riittää)

Valmista täytteet. 
Tsatsiki täyte: Kuori kurkku ja poista siemenet. Raasta kiinteäosa karkeaksi raasteeksi ja laita siivilään valumaan. Raasta valkosipulikynsi mukaan. Painele ylimääräinen vesi pois (säästä kakun kostutusta varten), ja yhdistä tuorejuuston sekä jughurtin kanssa. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Paprikatäyte: Poista paprikoista kanta ja siemenet, paloittele n. 3-4 lohkoon. Paahda lohkoja pannulla tai grillissä kuoripuoli lämpöä vasten siten, että se melkein mustuu. Anna hetken levähtää ja poista kuori. Paloittele pieniksi kuutioiksi ja yhdistä tuorejuuston ja jughurtin kanssa.

Leikkaa leipien reunat pois. Päällystä irtopohjavuokan pohja leivinpaperilla ja lado pohjalle ruispaahtopaloista kerros leipää. Kostutta pohjaa hieman kurkkuvedellä. Levitä päälle tsatskitäyte.
Lado toinen vaalealeipäkerros täytten päälle ja kostuta taas hieman. Levitä paprikatäyte.
Laddo päälle vielä ruisleipäkerros ja kostuta hieman.

Laita kelmu kakun ja vuokan päälle ja sopiva kevyt paino (esim lautanen ja tuorejuustopurkki). Laita kakku maustumaan jääkaappiin yönyli.

Irroita kakku vuokasta ja päällystä ohuelti tuorejuustolla. Koristele kasviksilla.

Emännän kommentit:
Ihan hyvä oli tehdä tuo testikakku. Tuo taika-ruispaahtoleipä oli sen verran tuore ja pehmeä, että kostuttaminen kannattaa tehdä herkällä kädellä, ettei mene ihan vetiseksi. Varsinaiseen juhlakakkuun laitan varmaankin kaikki kerrokset tuosta ruisleivästä, on maultaan sen verran mieto, että sopii hyvin.
Tsatsiki täyte oli raikas ja hyvä. Hieman olin pettynyt tuohon paprikatäytteeseen, maku ei oikein ollut optimaalinen yhdessä tuon kurkun kanssa. Jos vaan vieraille rohkenisin, niin tekisin toisen täytteen ennemmin oliiveista, mutta siihen ei taida rohkeuteni rajojen rikkomisessa mennä. Joko sama täyte tai sitten joku muu tulee juhlakakkuun.

Tämä kakku oli aika pieni (halk. 20cm). Tarjoilin tämän lounaana, jolloin tein salaatin tarjoiluvadille kakun ympärille. Ja maistajia hämätäkseni (ja houkutellakseni) salaatin päälle olin ripotellut jokiravunpyrstöjä koristeeksi.

Juhlakakun haasteena tulee olemaan, että sitä en voi tehdä kotona vaan varakeittiössä, jonne kaikki ainekset on kuljetettava mukana (tässä helteessä!). Jääkaappi sieltä onneksi löytyy, mutta muuten kaikki vietävä pitkän matkan takaa kylmäkassissa. Aikataulukin tulee olemaan tiukka. Lisäksi juhlakansan makutottumukset voileipäkakuissa ovat kovin majoneesisia ja liha/kala painotteisia ja kaikki kasvikset ovat melkein tarkoitettu vain kaneille!
Minähän en olisi minä, jos en ottaisi ylimääräistä haastetta tekemällä kaiken härkäpäisesti itse. No leipää en ala sentään leipomaan.