maanantai 16. tammikuuta 2012

Aladobikeitto ts. lihakeitto lihahyytelöstä

Jäin aivan sanattomaksi kysymysmerkiksi, kun sittarin leikkelekonsulentti ehdotti minulle, että tee lihakeittoa lihahyytelöstä, kun en oikein osannut päättää mitä ostaisin tai tekisin. Lihahyytelö ja keitto - eipä ole tullut kuunapäivänä mieleen.Tähän haasteeseen oli tietysti tartuttava, koska samalla päästiin taas käsiksi näihin vanhoihin perinteisiin ruoka-aineisiin.

Aladobi, lihahyytelö, syltty, tytinä, mitä muita nimiä tälle nyt liekään, on useinmiten keitettyä possua tai vasikkaa, joka on hyytelöity liivatteella. Kevyttä, ei sisällä kovin paljoa rasvaa. Yleisin tapa, ainakin meillä, on syödä tätä kylmänä, keitetyn perunan, punajuuren ja maustekurkun kera. Tai tumman leivän päällä leikkeleenä.


Tähän haasteeseen valmistin ihan peruskeittopohjan, eli
2-3 porkkanaa
2-4 perunaa
pala selleriä
1 juuripersilja/palsternakka
1 sipuli
1 lihaliemikuutio
kok. maustepippuria (mummon ohje aina mielessä: pistä soppaan pippuria, ettei soppa happane)
300-400 g karkearakeista lihahyytelöä

Kuori ja paloittele juurekset. Keitä juureksista keitto ja lisää ronskeiksi paloiksi kuutioidut lihahyytelöpalat keittoon aivan lopuksi. Kiehauta sen verran, että liha lämpenee. Koristeeksi persilja (tai tinjami) silppua.

Emännän kommenttit:
Taisin olla tähän keittoon yhtä epäluuloinen kuin tuohon lanttukeittoon taannoin, mutta ihan suotta. Tästähän tuli vallan maukas lihakeitto. Muutama näkkäri mukaan ja tämähän on ihan oiva annos. Nopea valmistaa perinteiseen lihakeittoon verrattuna.
Kiitos vaan konsulentille, tätä tehdään meillä toistekin.

Jälkiruuaksi sain vielä mieheni valmistaman mukillisen kahvia, kyllä nyt kelpaa!


2 kommenttia:

  1. Moi! Mielenkiintoinen keittoresepti, en koskaan kokeillut sitä. Rakastan lihahyytelöä mutta en tiennyt että sitä voisin käyttää keittoihin :)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen palautteestasi!